Jari Sillanpää tuomioistaan: ”En voi teeskennellä, että kadun”



Tuoreessa Jari Sillanpään elämää käsittelevässä Siltsu-dokumenttisarjassa käsitellään muun muassa laulajan saamia rikostuomioita.

Sillanpää sai vuonna 2017 ehdollista vankeutta huumausainerikoksesta. Tuomion pituus oli 10 kuukautta. Kaksi vuotta myöhemmin hänet tuomittiin lapsen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä 45 päiväsakkoon.

Huumetuomion jälkeen Sillanpäätä ei nähty totuttuun tahtiin julkisuudessa.

– Silloinhan pelkäsin mennä ulos. Jos näin jonkun ihmisen ja hän katsoi minua vakavalla naamalla, olin aivan varma, että hän inhoaa minua, laulaja avaa syitä Siltsu-dokumentin kakkosjaksossa.

Kaikesta huolimatta Sillanpää toteaa, ettei hän tunne katumusta.

– Voitte vihata minua niin paljon, mutta en voi istua tässä ja teeskennellä, että kadun tätä asiaa. En kadu. Tämä on ollut asia, joka minun on täytynyt elää ja tehdä. Tämä on se elämä. Me teemme asioita ja valintoja, joskus ne menevät pieleen ja joskus ei.

Sillanpää on aiemmin kertonut lopettaneensa huumeidenkäytön vuonna 2018.

Siltsu-dokumentin ensimmäinen osa on katsottavissa MTV Katsomossa ja lisää jaksoja löytyy maksullisesta C More -palvelusta.

SUOSITUIMMAT