Oireiletko kylmällä säällä? Se voi olla merkki sairaudesta tai ennenaikaisesta kuolemasta


Oulun yliopiston Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskus on teettänyt tutkimuksen kylmään säähän oireiluun liittyen. Kylmällä säällä tarkoitetaan tässä alle +10 asteen lämpötilaa.

Oireilu voi ilmetä sydänoireina, kuten rintakipuna ja rytmihäiriöinä, tai hengitystieoireina, joita ovat yskä, limaneritys sekä hengityksen vinkuminen ja vaikeutuminen. Tutkimuksen perusteella tällaisia vaivoja kylmällä kokevat henkilöt joutuivat useammin sairaalahoitoon esimerkiksi sydäninfarktin, sepelvaltimotaudin, astman tai ahtauttavan keuhkosairauden takia. Tämän lisäksi kylmäoireilu lisäsi myös sydän- tai hengitystiesyistä johtuvaa kuolleisuutta.

Tutkijat yllätti havainto siitä, että oireilu lisäsi sairastavuutta ja kuolleisuutta myös terveillä henkilöillä. Syynä voi olla kehon normaali stressireaktio tai taustalla oleva sairaus, jota ei ole diagnosoitu.

– Henkilöillä, joilla on sydän- tai hengitystiesairaus, kylmä sää voi puolestaan pahentaa sairauden kulkua ja siten lisätä sairastavuutta ja kuolleisuutta, dosentti Tiina Ikäheimo Oulun yliopistosta kertoo.

Tutkimukseen osallistui 17 000 suomalaista, jotka olivat iältään 25–74-vuotiaita. Seurantajakso oli pisimmillään peräti 18 vuotta.

SUOSITUIMMAT