Jesse Kaikuranta on ollut 3 kk juomatta – kertoo erikoisesta suhteestaan alkoholiin


Laulaja Jesse Kaikuranta kertoo Facebookissa olleensa tänään päivälleen kolme kuukautta ilman alkoholia. Syynä ei suinkaan ole se, että mies kärsisi alkoholiriippuvuudesta. Päätöksen takana on negatiiviset kokemukset päihteen vaikutuksista.

– En ole koskaan oikein tykännyt siitä, millaiseksi alkoholi mut tekee. Enkä siitä, mitä se mussa aiheuttaa, Kaikuranta kuvailee.

Kirjoituksesta on myös pääteltävissä, että hän kokee käyttäneensä alkoholia vääristä syistä.

– Mun suhde alkoholiin on nuoresta asti ollut aika erikoinen ja olen yrittänyt korjata rikkinäisyyttäni ja pelkojani alkoholilla.

Kaikuranta selostaa käyttäneensä alkoholia välillä enemmän ja välillä vähemmän. Hän korostaa, ettei ole varsinaisesti päättänyt olla loppuelämäänsä juomatta. Tällä hetkellä tipattomuus tuntuu kuitenkin hyvältä ratkaisulta.

– Jo pelkästään kolmen kuukauden aikana mun mielenlaatu on parantunut huomattavasti ja tietynlainen sumu on väistynyt mun päässä. Tiedostan, että tämä ei ole eikä tule olemaan helppoa, mutta olen valmis katsomaan mihin tämä tie vie. Päivä kerrallaan.

SUOSITUIMMAT