Jope Ruonansuun leski: ”Eläisikö hän, jos ei olisi kuunnellut saamiaan neuvoja?”


Kirjailija Anneli Juutilaiselta on ilmestynyt teos nimeltä Lähtösi jälkeen – Kertomuksia surusta ja selviytymisestä. Siinä julkisuudesta tunnetut henkilöt kertovat ajatuksistaan läheisen menehtymiseen liittyen. Yksi heistä on Jope Ruonansuun leski Mari.

Taiteilija menehtyi viime vuonna uusiutuneeseen ruokatorven syöpään. Mari kertoo kirjassa, että Jope oli käynyt aikoinaan sytostaattihoidossa vain kaksi kertaa, vaikka hänelle oli suositeltu kolmea hoitoa. Syynä oli ollut ystävän varoittelu.

– Olen monta kertaa miettinyt jälkeenpäin, olisiko syövän uusiutuminen voitu estää, jos hän olisi mennyt vielä kolmannen kerran. Eläisikö Jope nyt, jos hän ei olisi kuunnellut saamiaan neuvoja? leski pohtii kirjassa.

Mari kertoo myös miettineensä, oliko Jopen läpikäymällä mahalaukun pienennysleikkauksella yhteys syövän kehittymiseen. Siihen kun liittyi myös ruokatorven ronkkimista.

SUOSITUIMMAT