Julmaa perheväkivaltaa Järvenpäässä – tappouhkaus ja pahoinpitelyä viidakkoveitsellä


Asumuserossa elänyt vaimo oli pyytänyt päästä kylään järvenpääläisen miehensä luokse. Kyläilystä muodostui painajainen, sillä vaimoa pahoinpideltiin nyrkein, puukolla ja viidakkoveitsellä. Asiasta uutisoi Iltalehti.

Asunnossa oli ollut myös nainen, joka ei kuitenkaan osallistunut tilanteeseen mitenkään. Kun 37-vuotias mies lähti hakemaan asetta uhkauksensa jälkeen, vaimo karkasi paikalta.

– Vittu se lähti, oli paikalle jäänyt 29-vuotias nainen todennut paikalta paenneen vaimon mukaan.

Mies otettiin kiinni saman vuorokauden aikana. Huhtikuussa miehen syytelistaan oli kirjattu neljä pahoinpitelyä, törkeä vapaudenriisto ja vahingonteko. Pahoinpitelyjä oli tapahtunut jo paljon aikaisemmin, ensimmäisen kerran vuoden 2019 maaliskuussa.

Uhrilla oli ollut tunteita miestä kohtaan, jonka vuoksi hän ei kertonut aluksi totuutta lääkärille tai edes omalle äidilleen. Nainen oli toivonut miehen käytöksen parantuvan.

37-vuotias mies tuomittiin käräjäoikeudessa kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Tuomio ei ollut aluksi lainvoimainen miehen tekemän valituksen vuoksi, mutta hän veti valituksensa pois.

Lähde: Iltalehti

Kuvituskuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Riitta Väisäsen kohuesiintyminen: Nyt puhuu haastattelija! Seiska: ”En ikinä unohda”

Riitta Väisäsen esiintyminen viimeisimmässä Ylen Perjantai -ohjelmassa on herättänyt laajalti huomiota. Konkarijuontaja puhui sen verran vauhdikkaasti, että jotkut ovat kuvailleet olemusta jopa...

Vesa Keskinen kauppaa omaisuuttaan netissä – katso kuvat

Nettiin on ilmestynyt myynti-ilmoitus, jonka takana on itse Vesa Keskinen. Kaikkien tuntema kyläkauppias kaupittelee Nettiauto-sivustolla Ferrariaan. Ökyauton hintapyyntö on...

Uskoisitko, että Eini on 62-vuotias? Katso tuore kuva!

Discokuningatar Eini (oik. Eini Pajumäki), 62, lisäsi eilen sometililleen kuvan upeista maisemista Gran Canarialta. Julkaistun tekstissä Eini kertoi muun...

IL: Saija Varjuksen hääsuunnitelmat jäihin: ”Nyt riitti!”

Saija Varjus kertoo tuoreessa Iltalehden haastattelussa kuulumisistaan. Legendaarinen tangokuningatar yllättää kertomalla hääsuunnitelmiensa peruuntumisesta. – Olen päättänyt, että nyt riitti....

Seiska: Apeasti päättyi Susanna Laineen ja Petri Nygårdin lemmenloma – kuvalinkki

Juontaja ja näyttelijä Susanna Laine, 41, ja rääväsuinen räppäri Petri Nygård, 47, olivat Dubain lämmössä lähes kolme viikkoa. Väsähtänyt...

Johanna Tukiaisen ulostulo loksauttaa leuat! ”Onpa otsaa!”

Johanna Tukiainen menetti hiljattain lapsensa huoltajuuden ja sai sen jälkeen tuomion törkeästä lapsikaappauksesta. Tuksu ei tunnu löytävän itsestään syytä...

Surullinen uutinen Olli Hermanin perheeltä

Reckless Love -yhtyeen laulajan Olli Hermanin, 39, puoliso Tytti kertoi ikävän uutisen, nimittäin heidän perheen kissa on kuollut. Tytti...

Seiska: Kaija Koo ja ex-mies bongattiin yllättävissä puuhissa

Kaija Koon uutisoitiin viime keväänä eronneen yllättäen avopuolisostaan. Liikemies muutti uuteen osoitteeseen ja laulaja jäi asumaan pariskunnan entiseen yhteiseen kotiin.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje