Kadonneen suomalaislaulajan tilanteesta uutta tietoa!


Kerroimme aiemmin tänään, että myös Tanskan poliisi on julkaissut tiedotteen taiteilijanimellä Ibi Love tunnetun Iida Lukanderin katoamiseen liittyen.

Myöhemmin Suomen poliisi kertoi, että suomalaislaulaja on löytynyt.

– Poliisille tulleen havainnon perusteella nainen on kunnossa. Poliisin saama luotettava havainto on tullut Euroopasta. Poliisin käsityksen mukaan naisella ei ole hätää, eikä hänen esimerkiksi epäillä joutuneen rikoksen uhriksi, poliisista kerrotaan.

Virkavalta ei ole luonnollisestikaan kertonut Lukanderin nimeä julkisuuteen. Fanit ja median edustajat kuitenkin tunnistivat Idols-ohjelmasta tunnetun laulajan välittömästi poliisin julkaisemista kuvista.

44-vuotiaasta Lukanderista pyydettiin havaintoja, koska läheiset eivät olleet saaneet häneen yhteyttä heinäkuun alun jälkeen.

Poliisi tiedotti saamastaan tiedosta, jotta havaintoja ei enää ilmoitettaisi.

SUOSITUIMMAT