Kadonnut nainen löytyi viikkoa myöhemmin menehtyneenä joulukuusen alta


Pohjois-Ruotsissa Bodenin torilla tehtiin ennen joulua kaupunkilaisia järkyttänyt löytö. Asiasta uutisoi tällä viikolla Expressen-lehti.

Torille pystytetyn joulukuusen alta löytyi 19. joulukuuta vainaja. Kyseessä oli 85-vuotias nainen.

Vanhus oli ilmoitettu kadonneeksi edellisenä päivänä. Naista ei ollut kuitenkaan nähty enää 13. joulukuuta jälkeen. Poliisi epäilee, että vanhus oli ollut kuusen alla peräti kuuden päivän ajan kenenkään huomaamatta.

Naisen menehtymiseen ei epäillä liittyvän rikosta.

SUOSITUIMMAT