Kaksi kuoli Abban tribuuttikonsertissa – mies putosi toisen päälle


Tiistai-iltana Ruotsin Uppsalassa tapahtui juuri ennen Abba-yhtyettä kunnioittavaa Thank you for the music -tribuuttikonserttia tragedia, kun 80-vuotias mies putosi konsertti- ja kongressitalon aulassa seitsemännestä kerroksesta kuusikymppisen miehen päälle. Molemmat menehtyivät.

Turma tapahtui 20 minuuttia ennen konsertin alkua ja järkytti suuresti aulassa olleita ihmisiä. Turmassa loukkaantui myös noin 60-vuotias nainen, jonka vammat eivät olleet vakavia.

Poliisi kuuli noin kahtakymmentä silminnäkijää ja päätti tutkimuksensa jo samana iltana. Poliisin mukaan turmassa ei ole syytä epäillä rikosta.

Konserttisalin kapasiteetti on 900 henkilöä, mutta paikalla oli noin 1 000 ihmistä muiden tapahtumien takia.

Konsertti peruttiin onnettomuuden takia. Vielä ei ole tietoa, jatkuuko kiertue suunnitellusti keskiviikkona Halmstadissa.

Lähteet: AftonbladetExpressen

SUOSITUIMMAT

Seiska: Roope Salmisen salattu avopuoliso on Sannin ex-rakas – tässä rakastavaisten muut eksät

Juontaja-muusikko Roope Salminen ei ole viime aikoina kommentoinut yksityiselämäänsä julkisesti eikä mahdollista puolisoaan, mutta Seiska uutisoi varmana tietona, että Salminen asuu yhdessä...

Seiska: Piritasta eronnut Niklas Hagman löysi uuden rakkaan!

Seiska tietää kertoa, että entinen jääkiekkoilija Niklas Hagman on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden. Hänen on nähty lomailevan Kreikassa näyttävän vaaleaverikön kanssa. Kaksikko...

Seiska: Vesa-Matti Loirin terveysongelmat pahenivat tragedian myötä

Kerroimme aiemmin tällä viikolla Seiskan uutisoinnin pohjalta, että Vesa-Matti Loiri, 77, on joutunut sairaalahoitoon. Viihteen monitaituri on kärsinyt...

Seiska: Johanna Tukiaisen äiti järkyttyi sieppauksesta: ”Kukaan ei pysty ymmärtämään, miksi he toimivat näin!”

Seiska uutisoi eilen maanantaina Johanna Tukiaisen, 44, siepanneen sijaishuoltajuuteen oikeudessa määrätyn puolitoistavuotiaan tyttärensä ja lähteneen karkumatkalle epäillysti ex-kihlattunsa, loviisalaisen Veijo Lallin, 61,...

Sointu Borg Seiskalle Diili-voittonsa lopputuloksesta: ”Mitä sitä turhia kiertelemäänkään”

Kun Sointu Borg voitti viime vuonna Diili-kilpailun, hän sai ohjelmassa luvatun palkinnon eli kehitysjohtajan pestin Jaajo Linnonmaan yhtiöihin. Borg...

Seiska: Johanna Tukiainen sieppasi tyttärensä! Pakomatkalla poliisi perässään

Poliisi etsii Johanna Tukiaista, 44, jota syytetään tyttärensä sieppaamisesta, uutisoi Seiska. Seiskan mukaan Tukiaisen puolitoistavuotiaasta tyttärestä tehtiin toukokuun alussa...

Salkkarit-tähti meni naimisiin! Katso kuva persoonallisesta häätyylistä Seiskan kuvalinkistä

Seiskan kuvaaja on ollut todistamassa, kun Salatuista elämistä tunnetuksi tullut Petteri Paavola on astellut tuoreen vaimonsa kanssa kirkosta ulos.

31-vuotias Emmerdale-näyttelijä on kuollut

Näyttelijä ja muusikko Sam Gannon, 31, menehtyi yllättäen lomamatkalla Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Tiedotusvälineiden mukaan Gannon oli Kaliforniassa sukuloimassa. Kuolinsyy ei...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje