Musiikki
Pete Parkkonen joutui seksuaalisen häirinnän kohteeksi
Laulaja Pete Parkkosen, 32, päivää vietetään Vain elämää -ohjelmassa perjantaina. Hän kertoi sarjan kuvauksissa vuonna 2016 julkaistusta Kohta sataa -kappaleen musiikkivideosta, jossa...
Katri Helena tekee joulukonserttikiertueen – tsekkaa täältä paikkakunnat ja aikataulu
Legendaarinen laulajatähti Katri Helena lähtee yhdeksän konsertin pituiselle joulukiertueelle marraskuun lopussa. Lauantaina 26. marraskuuta Alajärven kirkosta käynnistyvä kiertue vierailee Vaasassa, Mikkelissä, Lappeenrannassa,...
IS: Antti Tuisku jättää keikkailun – kertoi uusista kuvioista
Suosittu artisti Antti Tuisku, 38, kertoi Helsingin Sanomille, ettei hänellä ole ensi kesän jälkeen suunnitelmia musiikin suhteen:
- Kesän...
Seiska: Musiikin monitoimimies Arto Nuotio esiintyi teininä Dannyn kesäshow’ssa ja siitä ura sai alkunsa
Arto Nuotio, 69, on Finlanders-orkesterin perustajajäsen ja viihdelegenda. Jo lapsuuden kodissa hänelle syntyi rakkaus musiikkia kohtaan. Vanhemmat olivat mukana musiikkitoiminnassa.
Seiska: Vesala ja Yeboyah naureskelivat tuntemattoman festarikävijän kustannuksella – ”tuntisin oloni hyvin nöyryytetyksi”
Seiska uutisoi räppäri Yeboyahin julkaiseman Instagram-kuvasarjan aiheuttamasta someraivosta.
Yeboyah julkaisi Instagramissa kuvasarjan Flow-festivaalilta, jossa hän esiintyi lauantaina. Julkaisun yhdessä...
Sunrise Avenue jättää jäähyväiset uudella versiolla jättihitistään Forever Yours – kuuntele täältä
Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin kuuluva Sunrise Avenue ilmoitti joulukuussa 2019 lopettavansa uransa 17 vuoden jälkeen.
Pandemian vuoksi venyneellä jäähyväiskiertueella parhaillaan...
Aura Festillä kova artistikattaus – kävijäennätys rikkoutumassa
Turun Kupittaanpuistossa juhlitaan tänä viikonloppuna 12.-13.8. jo 12. kerran järjestettävää Aura Festiä.
Aura Festivaalin pääesiintyjinä nähdään huippusuosittu yhdysvaltalainen rap-artisti...
Etelä-Pohjanmaalle avautuu uusi areena – avajaiskonsertissa Haloo Helsinki!
Kauhajoelle avataan syksyllä uusi monitoimiareena.
IKH Areenan avajaisia vietetään 12.11. konsertilla, jossa esiintyy yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä Haloo Helsinki!
Juha Tapio ja Mikael Gabriel julkaisivat yllättäen yhteissinglen – kuuntele täältä!
”Edes banaani ei oo enää banaania”
Juha Tapio ja Mikael Gabriel yhdistivät yllättäen voimansa julkaisemalla yhteisen singlen "Kompassi". Kappale kehottaa luottamaan omaan sydämeen...
Tässä se nyt sitten on! Helmi Loukasmäki julkaisi ensimmäisen kappaleensa – kuuntele täältä
Ilkka "Danny" Lipsasen, 79, seuralaisen Helmi Loukasmäen, 22, lauluääntä pääsee nyt ihmettelemään kaunottaren ensimmäiseltä kappaleelta, jonka voi kuunnella yläpuolelta. Kyseessä on uusi...
Jannika B:n uusi sinkku on P.A.S.K.A.
Jannika B kiittää ja haistattaa yllätyssinkullaan.
Jannika B on julkaissut uuden singlen "P.A.S.K.A." Nimensä mukaisesti kappale on räväkkä avautuminen,...
Yllätysjulkaisu! Kaksi eri ikäistä Saara Aaltoa ja kymmenen lasta eri puolilta maailmaa laulavat samassa kappaleessa
Lähes puoli vuotta sosiaalisesta mediasta tauolla ollut laulaja Saara Aalto, 35, teki paluun julkisuuteen julkaisemalla 12-vuotiaana säveltämänsä kappaleen "This World".
SUOSITUIMMAT
Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”
Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle.
Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...
Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!
Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.
Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!
Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa.
Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...
Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!
HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta.
Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...