Katri Helena palasi julkisuuteen – tältä hän näyttää nyt


Lähes 2 miljoonaa äänitettä uransa aikana myynyt sinivalkoinen laulajalegenda Katri Helena, 76, jäi vuonna 2018 sairauslomalle määrittelemättömäksi ajaksi, eikä häntä ole sen jälkeen juurikaan nähty julkisuudessa.

Iloinen poikkeus oli vuoden 2020 The Voice of Finland -kausi, jossa Katri Helena vieraili lyhyesti Toni Wirtasen ja Sipe Santapukin apuvalmentajana.

Nyt ikuinen ilopilleri on tekemässä paluuta. Hänet nähdään Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi -ohjelman uuden kauden toisessa jaksossa, jossa hän on yksi yllätettävistä. Ohjelmassa legendaarinen näyttelijä Seela Sella on suunnitellut rakkaalle ystävälleen yllätyksen, jonka hän esittää yhdessä lauluyhtye Club for Fiven kanssa.

Yllätys saa Katri Helenan tunnekuohun valtaan ja hän itkee sekä nauraa samaan aikaan.

– Ihanaa, ihanaa, ihanaa!, hän huutaa, kun upea ja tunteisiin vetoava esitys on päättynyt.

Katri Helena tekee maalis-huhtikuussa konserttisalikiertueen, jonka esiintymispaikkakuntina ovat Lahti, Turku, Hyvinkää, Mikkeli ja Kuopio.

Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi -sarjan uuden kauden toinen jakso on katsottavissa mtv.fi-palvelussa. Jakso esitetään MTV3-kanavalla sunnuntaina 20.2. klo 19.30.

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Varoitus! Suomalaisnaiselta huijattu 150 000 euroa Facebookissa!

Lukuisilta suomalaisilta on viime viikkojen aikana onnistuttu huijaamaan rahaa Facebookin välityksellä. Järkyttävin kohtalo on poliisin tietojen mukaan Pohjois-Savossa asuvalla naisella. Hän menetti...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje