Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen on joutunut jälleen uuden kohun keskelle, tällä kertaa ulkomaanmatkansa vuoksi. Seiskan saamien tietojen mukaan Lehtosen paluu Brysselistä Suomeen ei sujunut suunnitelmien mukaan perjantaina.
Lehtosen oli määrä lentää Brysselistä Suomeen puolenpäivän jälkeen lähtevällä lennolla. Seiskan tietojen mukaan koneen lähtö kuitenkin viivästyi, koska viranomaiset poistuivat koneesta yhdessä Kelan pääjohtajan kanssa.
Koneessa olleen lähteen mukaan kyse oli poliisin toimenpiteestä, mutta tapahtumien tarkemmasta kulusta tai syystä ei ole toistaiseksi kerrottu julkisuuteen.
Kelan hallituksen puheenjohtaja: ”Matka keskeytyi”
Seiska tavoitti Kelan hallituksen puheenjohtajan Vertti Kiukaan, joka vahvisti saaneensa tiedon siitä, että Lehtosen matka ei jatkunut suunnitellusti.
– Olen kuullut, että Lehtosen matka on keskeytynyt, mutta syytä en tiedä. Kuulin asiasta muutama tunti sitten, Kiukas kommentoi Seiskalle.
Myös Iltalehti on uutisoinut Lehtosen Brysselin-matkan keskeytymisestä.
Kohuja pitkin syksyä
Lehtonen on ollut runsaasti otsikoissa sen jälkeen, kun hänet keväällä valittiin Kelan pääjohtajaksi. Heti valinnan jälkeen Helsingin Sanomat kertoi juttusarjassaan, että Lehtonen oli ollut haastava johtaja edellisessä työpaikassaan HUSissa.
Varsinainen myrsky nousi marraskuussa, kun Lehtonen kommentoi julkisuudessa Kelan etätyökäytäntöjä tavalla, jonka moni koki kärkkääksi. Laajaa kritiikkiä herättäneiden kommenttien jälkeen Lehtonen pyysi sanomisiaan anteeksi.
Lukijan havainto: hankaluuksia jo menomatkalla
Seiskan lukijan mukaan Lehtonen kiinnitti huomiota jo tiistaina menomatkallaan Brysseliin.
– Hänellä oli vaikeuksia saada takkia päällensä, lukija kuvailee.
Lehtonen on tehnyt pitkän uran muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä eri johtotehtävissä. Hän on sekä lääketieteen että oikeustieteen tohtori.
Kela: pääjohtaja ei tavoitettavissa
Seiska pyysi Lehtoselta kommenttia tapahtuneesta Kelan viestinnän kautta. Vastaukseksi kerrottiin, ettei pääjohtajaa saa tällä hetkellä kiinni.
– Lasse Lehtoselle ei voi nyt soittaa. Hän ei ole tavoitettavissa, viestinnästä todettiin.
Kelan mukaan Lehtosen matka on keskeytynyt, mutta tarkemmista syistä ei ole annettu lisätietoja.
