Kerrostalojen naapurit kilistelivät kuplivaa parvekkeiltaan – katso video


Kuten me kaikki tiedämme, niin elämme tällä hetkellä poikkeustilassa koronapandemian takia ja kotona pysyminen on äärimmäisen tärkeää, ettei virus pääse leviämään laajemmin.

Italialaiset keksivät silti tavan pitää naapurisuhteita yllä, kun he kokoontuivat omille parvekkeilleen ja kilistelivät kuplivaa parin metrin mittaisten keppien avulla, joiden päihin oli kiinnitetty lasi.

Vaikka olisi minkälainen tilanne tahansa päällä, niin hyvällä mielikuvituksella päästään jo pitkälle. Katso alta video naapurien välisestä juhlavasta hetkestä.

Lähde: Imgur

Kuva: Pixabay

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

IS: Bess kommentoi ikäeroa tanskalaiseen Danny-kumppaniinsa

Laulaja Bess, 30, ja tanskalainen Danny Baertelsen, ovat seurustelleet kesästä 2020 asti. He tapasivat missikisayrittäjä Sunneva Sjögrenin häissä. Yli...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje