Tagit Karanteeni
Tag: karanteeni
TE: Kela on maksanut jopa 4 200 €/päivä yhdelle henkilölle tartuntatautipäivärahaa
Talouselämä on pyytänyt Kelalta yksityiskohtaisia tietoja viime vuonna maksetuista tartuntatautipäivärahoista. Kyseistä korvausta maksetaan, mikäli tartuntatautilääkäri on määrännyt henkilön eristykseen tai karanteeniin, eikä hän...
Maajussille morsian -Niina joutui pettymään – Kallelta karu ilmoitus ennen joulua
Maajussille morsian -sarjassa toisensa löytäneet Niina ja Kalle suunnittelivat viettävänsä ensimmäistä yhteistä jouluaan maajussin luona Sastamalassa. Vain hetkeä ennen lähtöä Niina sai...
IS: Vesa Keskisen lapset ja Jane-puoliso jäivät koronakaaoksen keskelle Brasiliaan – poispääsystä ei ole tietoa
Vesa Keskisen avopuoliso Jane halusi matkustaa vanhaan kotimaahansa Brasiliaan helmikuussa koronatilanteesta huolimatta. Hän otti myös pariskunnan lapset mukaansa sukulaisia tapaamaan. Janen, 7-vuotiaan...
THL:n ja STM:n edustajat huolissaan pääkaupunkiseudun päätöksestä avata lasten ja nuorten harrastustoiminta
Koronatartuntojen määrät ovat nousseet Suomessa. Viruksen takia on karanteenissa nyt jo 10 000 ihmistä.
Torstaina Suomessa ilmoitettiin 423 uutta...
THL: Nuori aikuinen rikkoi matkakaranteenia – seurauksena tartuntarypäs ja 400 ihmistä karanteeniin
THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoi tänään torstaina tiedotustilaisuudessa tapauksesta, jossa ulkomailta Suomeen saapuneen nuoren aikuisen karanteenirikkomus johti 30 tartuntaan ja 400...
Jokereissa lisää koronatartuntoja – torstain peli peruttu
Jokereiden seuraava ottelu on vasta maanantaina.
KHL-joukkue Jokerit tiedottaa, että torstain vieraspeli on peruttu ja lauantain vieraspeli on siirretty...
Jokereiden karanteeni päättyy – pelit jatkuvat sunnuntaina
KHL-joukkue Jokereiden koronakaranteeni on päättymässä – sunnuntaina ja tiistaina taas pelataan.
Jokereiden altistuneille jäsenille asetettu kymmenen päivän karanteeni on ...
Jounin Kaupassa todettu koronatartunta! Suurin osa henkilökunnasta karanteeniin – ”Ihan käsittämätön tilanne”
Levillä Äköslompolossa sijaitsevassa Lapin suurimmassa K-Supermarketissa Jounin Kaupassa on todettu koronavirustapaus.
Sampo Kaulanen ja hänen vaimonsa Michele Murphy-Kaulanen...
Netissä ihmetellään Jaajo Linnonmaan paluuta Aamulypsyyn – THL: Koronatestin negatiivinen tulos ei vapauta karanteenista
Radio Suomipopin suosittu Aamulypsy katosi yllättäen eetteristä kahdeksi päiväksi, kun ohjelmapaikalla kuultiin maanantaina ja tiistaina aiempia lähetyksiä.
Aamulypsyn pitkäaikainen...
40 koulussa ja päiväkodissa korona-altistuksia – tässä lista
Suomessa on kerrottu elokuussa julkisesti 29 koulusta ja 11 päiväkodista, joissa on todettu altistuksia koronavirukselle.
TH-niminen Twitter-tili, jonka pitäjä...
Most Read
Käärijä esiintyi eilen kotikaupungissaan Vantaalla – katso kuvia keikalta!
Kuten meistä kaikki varmasti tietää, niin Käärijä eli Jere Pöyhönen, 29, sijoittui toiseksi tämän vuoden Euroviisuissa, jotka järjestettiin viime kuussa Liverpoolissa. Käärijä...
Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä
Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään.
Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:
Ensitreffit alttarilla -Tuula löysi rakkauden – katso kuvat
Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan pari vuotta sitten osallistunut Tuula on viimein löytänyt rinnalleen etsimänsä rakkauden. Tuula on julkaissut Instagramissa lukuisia kuvia, joissa hän...
IL: Henna sai uuden työn – palkan sijaan menetti 500 euroa!
Henna-niminen nainen kertoo karusta kohtalostaan Iltalehdessä varoittaakseen muita.
Hän oli huomannut Facebookissa työpaikkailmoituksen, joka oli vaikuttanut kaikin puolin houkuttelevalta.-...