Keuhkosyöpään sairastuneen Palsanmäen tupakanpolttoa on spekuloitu – kertoo totuuden Seiskassa



Huutokauppakeisari Aki Palsanmäen sairastuminen keuhkosyöpään on koskettanut suomalaisia laajalti. Monia on tuntunut kovasti kiinnostavan myös se, polttaako Aki tupakkaa.

Nyt Huutokauppakeisari on antanut asiaan selvän vastauksen Seiskassa. Hän kertoo tupakoineensa 25 vuoden ajan ”yhtä kyytiä” ja pahimmillaan kaksi askia päivässä. 54-vuotias Aki lopetti päivittäisen tupakanpolton 13 vuotta sitten, mutta hän oli jatkanut pahetta ”bilepolttajana”.

Aki toteaa, että syöpädiagnoosi tuntuu epäreilulta, koska hän on muuttanut elintapojaan oleellisesti.

– Vietimme taas talven Espanjan Aurinkorannikolla, missä hoidin kuntoani, pelasin padelia ja kävin pitkillä kävelylenkeillä. Katsoin, mitä söin ja lopetin kuperkeikkaöljynkin juomisen vuodenvaihteessa. Voin jopa sanoa, että olin aikuisikäni parhaassa kunnossa. Ja sitten minulla todettiin keuhkosyöpä! Aki selostaa Seiskalle.

SUOSITUIMMAT