Kikka oli rohkea, rempseä ja ainutlaatuinen artisti, joka jakoi kansan mielipiteet jo 90-luvulla. Kun Kikka!-elokuva tuli elokuvateattereihin, se sai monet liikuttumaan, nauramaan – ja muistelemaan omaa nuoruuttaan. Elokuva ei ollut vain kunnianosoitus laulajalle, vaan myös katsaus siihen, miten naistaiteilijoita kohdeltiin ennen ja nyt.
Oliko Kikka aliarvostettu?
Monen mielestä oli. Vaikka hänet tunnettiin hitistään Sukkula Venukseen ja seksikkäästä lavapersoonastaan, harva pysähtyi kuuntelemaan, miten herkkä, fiksu ja kunnianhimoinen ihminen Kikan taustalla oli. Elokuva toi tämän puolen esiin tavalla, joka sai monet katsomaan häntä uudella tavalla.
Naurun ja surun tasapaino
Elokuvassa nähtiin kepeyttä ja karnevalismia, mutta myös yksinäisyyttä, ulkopuolisuuden tunnetta ja taistelua hyväksynnän puolesta. Moni katsoja koki, että elokuva antoi äänen myös omille kokemuksille: miten vaikeaa on olla oma itsensä, kun maailma yrittää tunkea sinut muottiin.
Mikä kosketti sinua eniten?
Saitko kyyneleet silmiin jonkun tietyn kohtauksen kohdalla? Nauroinko, kun lavalla soi Tartu tiukasti hanuriin? Tunnistitko ajankuvan tai jopa palan itseäsi? Kikka ei ollut vain artisti, hän oli ilmiö, ja hänen tarinansa elää edelleen.