Koira oli karkumatkalla vain 20 minuuttia – palasi kotiin yltä päältä veressä



2-vuotias rescue-koira joutui ammutuksi kotinsa lähellä.

MTV kertoo jokaisen koiranomistajan painajaisesta: kun koiralle tehdään tarkoituksella pahaa.

Eläkeläispariskunta Eija ja Raimo Hynnisen rescue-koira Iivari oli päässyt livahtamaan ulos pihalle yöaikaan. Huutelun jälkeen Iivari ilmestyikin takaisin kotiin, noin 20 minuutin päästä karkureissunsa alusta – yltä päältä veressä.

Pariskunta arveli ensin, että Iivari oli jäänyt auton alle. Eläinlääkärissä kuitenkin selvisi, että koiraa oli todennäköisesti ammuttu. Röntgenkuvat varmistivat asian.

– Kuvissa näkyy luoti ja hauleja ympäri koiraa, Hynnisten tuttava Samu Kemppi kertoi MTV:lle.

Kempin mukaan Iivarilla oli ollut välillä taipumusta karkailla, mutta tarkoituksella sen ei ollut annettu olla vapaana.

– Todennäköisesti se on mennyt jonkun pihaan ja sitten sitä on ammuttu, epäili Kemppi.

Hänen mukaansa Iivari on kiltti ja arka koira, joka ei uskalla lähestyä outoja ihmisiä tai eläimiä.

Iivari pääsi toipumaan kotiin, mutta sen saamat vammat olivat hengenvaarallisia. Koirassa ympäri kehoa olevia hauleja ei saatu poistettua.

Tapauksesta ilmoitettiin poliisille ja Hynniset aikoivat tehdä asiasta rikosilmoituksen.

Kuvituskuva: Unsplash

SUOSITUIMMAT