Krista Kiuru: ”Olemme päättäneet vetää hätäjarrusta” – näin uudet rajoitukset astuvat voimaan


Vastikään raskaudestaan ilmoittanut perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd), kertoi tiedotustilaisuudessa, mitä hallitus esittää tänään 22.12. valtioneuvostolle.

– Me olemme päättäneet hätäjarrun vetämisestä, Kiuru sanoi.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tänään ylimääräisessä valtioneuvoston istunnossa tehtävän päätöksen myötä astuvat jälleen voimaan varsin tiukat rajoitukset.

Ravintola- ja kokoontumisrajoitukset kiristyvät jouluaattona, ja koronapassi poistetaan väliaikaisesti käytöstä esimerkiksi tapahtumissa, joissa istumapaikkoja ei ole määritelty. Tällaisia tilaisuuksia ovat esimerkiksi vapaan istumapaikan massakonsertit ja urheilukatsomot sekä yhteislaulutilaisuudet.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk) sanoi, että rajoitusten aikana on kuitenkin yhä mahdollista järjestää matalan riskin urheilu- ja kulttuuritoimintaa alueiden arvioinnin perusteella. Tällaisia tilaisuuksia ovat esimerkiksi tapahtumat ja tilat, joissa on numeroidut istumapaikat, kuten elokuvateatterit, urheiluottelut ja kirjastot. Kurvinen lisäsi, että myös joulukirkkoon voi mennä.

Kiurun mukaan tänään myös päätetään, että laboratoriohoitajat, lähihoitajat ja perushoitajat voivat ruveta antamaan koronavirusrokotteita.

Lisäksi hallitus esittää valtioneuvostolle, että yli 5-vuotiaiden lasten rokottaminen aloitetaan, sillä rokotusjärjestyksestä poistetaan ikäkohtainen eteneminen.

Hallitus myös perustaa koronaministerityöryhmän.

Näin rajoitukset muuttuvat

Leviämisalueilla eli suurimmassa osassa maata ravintoloiden anniskelu päättyy jouluaatosta lähtien kello 21 ja aukiolo kello 22.

Tiistaista 28.12. alkaen ravintola-anniskelu päättyy kello 17 ja aukiolo kello 18, paitsi ruokaravintoloissa aukiolo on sallittua klo 20 asti. Anniskeluravintoloissa asiakasmääräpaikat ovat 50 % ja ruokaravintoloissa 75 % kapasiteetista.

Ravintolarajoitukset ovat voimassa 20.1.2022 saakka.

Leviämisvaiheen alueilla rajoitetaan koronapassin käyttöä kolmeksi viikoksi 28.12. alkaen. Passin käyttö poistetaan esimerkiksi baareista, yökerhoista ja suurista tapahtumista, joissa ei ole istumapaikkoja.

Hallitus suosittaa 16.1. saakka, että lähiopetus jatkuu muissa kouluissa paitsi korkeakouluissa, paitsi jos kyseessä on välttämätön lähiopetus.

Sisärajavalvonta on käytössä 28.12. – 16.1.2022, jolloin Suomeen saapuvilta vaaditaan todistus rokotuksista tai alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta koronataudista sekä alle 48 tuntia vanha koronatestitulos.

Hallitus perustaa koronaministerityöryhmän. Alueilla voi olla erityyppisiä rajoituksia ja joillakin alueilla rajoitukset voivat olla hallituksen suositustakin tiukempia.

Leviämisalueisiin kuuluvat kaikki Suomen alueet, paitsi Itä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun sairaanhoitopiirit.

Kuva: Valtioneuvoston kanslia / Laura Kotila

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

IL: Nyt puhuu sisäpiiri: Sanna Marinin muuttunut käytös hämmästyttää

Sanna Marinin elämä muuttui pienessä ajassa radikaalisti. Ensin demarit menettivät eduskuntavaaleissa suurimman puolueen paikan. Pari päivää myöhemmin Marin ilmoitti jättävänsä pestinsä puolueen...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje