Tagit Rajoitukset

Tag: rajoitukset

Viron koronarajoituksia purettiin laajalti

Virossa astui viikonloppuna voimaan COVID-19-pandemian parantuneen epidemiologisen tilanteen ansiosta sisä- ja ulkotapahtumien, aktiviteettien ja syömisen ja juomisen rajoitusten lieventäminen.

Espoossa pääsee taas kirkkoon – myös kasteiden, häiden ja hautaamisten rajoitukset väljenevät

Espoon tuomiokirkossa päästään puolen vuoden tauon jälkeen taas viettämään messua yhdessä, kun kirkkosali jaetaan 10 hengen lohkoihin. Espoon...

Kanta-Hämeessä kaksi kertaa rokotettu kuoli – ylilääkäri: ”Enempää rasitusta ei kestetä”

Suomessa koronaepidemian leviäminen on alkanut lievästi vähentyä, mutta joissakin sairaanhoitopiireissä varsinkin Intian variantti aiheuttaa hankaluuksia. Hämeenlinnassa kolmesta tartunnasta lähti...

Joukkoliikenteen matkustajamäärien rajoitus alkoi tänään – näin se vaikuttaa HSL:n liikenteeseen

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella astui tänään lauantaina 27.3.2021 voimaan joukkoliikenteen matkustajamäärien rajoitus, joka on voimassa 25.4.2021 asti. Rajoitus...

Suomessa alkoi tänään sulkutila – tätä se tarkoittaa

Korona jatkaa nopeaa leviämistään Suomessa. THL raportoi 7.3. Suomessa 511 uutta koronavirustartuntaa. Kahden viikon aikana tartuntoja oli yli 8 300, joka on...

Sanna Marin uusista koronatartunnoista: ”Tilanne on vakava” – tarkista täältä Uudenmaan uudet rajoitukset ja suositukset

THL:n mukaan koronavirustilanne on huonontunut lähes kaikkialla Suomessa, erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Helsingin ja Uudenmaan (HUS) sairaanhoitopiirin alueella. Uusia rajoituksia ja suosituksia on...

Nämä rajut koronarajoitukset astuivat tänään voimaan Uudellamaalla

Pääkaupunkiseudun kunnissa on siirrytty koronaviruksen leviämisvaiheeseen. Muualla Uudellamaalla ollaan vielä kiihtymisvaiheessa. 23.11. astuivat Uudellamaalla voimaan entistä tiukemmat rajoitukset...

Jethro Rostedt joutui keskeyttämään yökerhonsa toiminnan uusien koronarajoitusten takia

Turkulainen liikemies Jethro Rostedt teki Facebookiin päivityksen, jossa kertoi harmillisesta tilanteesta. Hän nimittäin joutui uusien koronarajoitusten vuoksi keskeyttämään Turussa sijaitsevan yökerho Studion...

Rajaliikennettä rajoitetaan, mutta Ryanair lisää ulkomaanlentoja Lappeenrantaan

Euroopan suurinta halpalentoyhtiötä Ryanairia eivät Suomen tiukentuneet rajamääräykset huoleta, sillä yhtiö avaa uuden lentoyhteyden Saksan Baijerista Lappeenrantaan lokakuussa. Myös Berliinin ja Budapestin...

Mitä olet aina halunnut tietää kalastuksesta, mutta et ole kehdannut kysyä?

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan noin 60 prosenttia suomalaisista haluaisi kalastaa enemmän, mutta tiedon puute voi estää harrastusta. Kalastusasioihin saadaan selvyyttä,...

Most Read

Seiska: Nina Mikkonen uskoo uuteen bisnesideaansa – ”Sitä eivät parikymppiset fitness-beibet tiedä!”

Televisiosta tuttu Nina Mikkonen, 57, on käynnistänyt uuden liikuntabisneksen Kirsi "Kiki" Halmeen kanssa. Mikkonen kertoi Seiskalle, että uudessa...

Legendaarinen Toto tekee Suomenkiertueen

Legendaarinen yhdysvaltalaisyhtye Toto saapuu Suomeen elokuussa 2022. Yhtyeen kiertuepaikkakunnat ovat Helsinki, Tampere, Turku ja Vaasa. Maailman tunnetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva...

Sinkkuelämää-tähti kuoli 57-vuotiaana

Supersuositussa Sinkkuelämää-sarjassa päähahmo Carrie Bradshawn (Sarah Jessica Parker) ystävää Stanford Blatchia esittänyt yhdysvaltalainen Willie Garson on kuollut 57-vuotiaana. Garson näytteli sarjan...

Peliarvostelu: WRC 10

WRC 10 -rallipeli juhlistaa rallin maailmanmestaruussarjan WRC:n ensi vuonna ajettavaa 50. kisakautta. Juhlan kunniaksi mukaan on ahdettu paljon uutuuksia. Mukana on muun...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje