Olympiakauteen valmistautuva hiihtotähti Krista Pärmäkoski, 34, on saanut somessa aikaan hämmennystä – ja ihastusta. Seiskan saamien tietojen mukaan suomalainen urheilusankari on bongattu suositussa deittisovelluksessa Tinderissä.
Seiskalle vihjettä jakanut lähde kertoo yllättyneensä täysin, kun sovelluksen ruudulle ilmestyi tuttu kasvo maajoukkueen kärkihiihdoista.
– Kyllä se näytti aidolta Kristan profiililta. Olin ihan ällikällä lyöty, vinkkaaja kuvailee.
Vaikka rohkeutta yhteydenottoon ei löytynyt, vaikutuksen teki etenkin Kristan hyväntuulinen ja urheilullinen olemus.
– Kuvista näki heti, että hän elää liikkuvaa ja aktiivista elämää. Kaikki oli silti tyylikästä ja asiallista, lähde kertoo.
Lue myös: Krista Pärmäkoski yllätti juoksuradalla
Tinderin ilmoittama sijainti vihjaa, että hiihtotähti on parhaillaan ulkomailla.
– Näytti siltä, että hän oli Keski-Euroopassa, ehkä harjoitusleirillä, lähde arvioi.
Ja toden totta – Pärmäkoski on harjoitellut viime viikkoina Etelä-Tirolin Naturnossa, Italiassa. Sieltä hän valmistautuu Vuokatin Suomen Cupin avauskilpailuun, joka käynnistää hiihtokauden viikonloppuna.
Krista ei halunnut kommentoida deittihuhujaan, mutta ei myöskään kiistänyt niitä.
Aiemmin Seiskalle antamassaan haastattelussa hän kuitenkin kuvaili, millainen mies voisi sulattaa hänen sydämensä.
– Pitää olla turvallinen ihminen. Ja urheilullinen. Huumorintajuakin saisi olla, että arki olisi hauskaa, Krista sanoi.
Pärmäkoski vapautui sinkkumarkkinoille toissa kesänä erottuaan pitkäaikaisesta aviomiehestään Tommi Pärmäkoskesta.
Lähde: Seiska
