Kulttuurineuvos Veijo Baltzaria epäillään mm. törkeästä ihmiskaupasta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä


Poliisi on saanut valmiiksi poikkeuksellisen laajan ihmiskauppa- ja seksuaalirikoskokonaisuuden esitutkinnan.

Kokonaisuuden selvittäminen on kestänyt yli vuoden. Tutkinnan yhteydessä on kuulusteltu lähes sataa todistajaa ja lisäksi puhutettu puhelimessa yli viittäkymmentä ihmistä. Poliisi tiedottaa esitutkinnan tuloksista, koska asia on yhteiskunnallisesti merkittävä ja esitutkinta on ollut suuren mediahuomion kohteena.

Poliisi kertoo tiedotteessa epäilevänsä ”yli 70-vuotiasta miestä” lukuisista rikoksista, joiden uhriksi on esitutkinnan perusteella joutunut seitsemän 1980‒2000-luvuilla syntynyttä naista. Osa asianomistajista on ollut epäiltyjen rikosten tapahtumahetkellä alaikäisiä.

Helsingin Sanomien mukaan epäilty on kulttuurineuvos, kirjailija ja ohjaaja Veijo Baltzar, joka on yksi Romanikulttuurin suurimmista vaikuttajista. Baltzar on ollut aiemmin mukana myös SDP:n toiminnassa, kun hän yritti vuonna 2015 eduskuntaan.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet 1.8.2004‒19.11.2019 välisenä aikana. Tapahtumapaikat ovat Helsinki, Espoo, Raasepori, Suonenjoki ja Kuopio.

Baltzar otettiin kiinnin asunnostaan Tammisaaressa 19.11.2019. Samana päivänä kiinniottopaikalla tehtiin kotietsintä, jossa takavarikoitiin suuri määrä tavaraa ja materiaalia, muun muassa erilaisia asiakirjoja sekä kuva- ja videomateriaalia, joita on käytetty esitutkinnassa todisteena. Baltzar vangittiin Helsingin käräjäoikeudessa 21.11.2019, ja hän on edelleen vangittuna.

Baltzaria epäillään seuraavista rikosnimikkeistä: törkeä ihmiskauppa ja ihmiskauppa, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus, seksuaalinen hyväksikäyttö, pahoinpitely ja laiton uhkaus.

Poliisi epäilee, että Baltzar käytti hyväksi nuorten naisten turvatonta tilaa ja riippuvaista asemaa

Poliisi epäilee, että Baltzar on tutustunut tyttöihin ja nuoriin naisiin Helsingissä ja värvännyt heidät pyörittämäänsä teatteritoimintaan. Epäillään, että mies on houkutellut asianomistajia ensin käymään ja oleskelemaan ja lopulta asumaan luonaan. Asuinpaikkoja epäillään olleen ensin useampi pääkaupunkiseudulla ja lopulta iso asunto Tammisaaressa. Lisäksi Baltzarilla on ollut käytössään asunto ainakin Kuopiossa. Asunnoissa asui hänen lisäkseen kaksi naista, joita epäillään avunannosta ihmiskauppaan, sekä erinäinen määrä muita nuoria naisia.

– Poliisi epäilee esitutkinnan perusteella, että rikoksista epäilty on käyttämällä hyväksi asianomistajien turvatonta tilaa ja riippuvaista asemaa ‒ ja ainakin osaa asianomistajista myös painostamalla ‒ värvännyt heidät yhteisöönsä ja majoittanut heitä erinäisissä asunnoissa saattaakseen heidät seksuaalisen hyväksikäytön ja/tai pakkotyön kohteeksi ja ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Saara Asmundela poliisin tiedotteessa.

Turvattomalla tilalla tarkoitetaan, että kaikki asianomistajat ovat olleet nuoria ‒ vaikka eivät kaikki alaikäisiä ‒ ja heillä on ollut jo ennestään elämässään haasteita, joista he ovat kertoneet rikoksesta epäillylle, eli hän on ollut tietoinen asianomistajien haavoittuvasta asemasta. Riippuvainen asema perustuu muun muassa siihen, että uhrit ovat olleet taloudellisesti ja majoituksen suhteen riippuvaisia rikoksista epäillystä. Osalla heistä on ollut myös työsuhde rikoksista epäillyn yhdistykseen. Lisäksi epäilty on käyttänyt hyväksi asemaansa tunnettuna kulttuuritoimijana.

Poliisi epäilee, että uhrien on täytynyt epäillyn luona asuessaan toimia hänen antamiensa sääntöjen ja määräysten mukaisesti. Yhteisön säännöt ovat koskeneet muun muassa asianomistajien pukeutumista ja ulkonäköä, syömistä, liikkumista ja yhteydenpitoa yhteisön ulkopuolelle. Epäillään, että asianomistajat erkaannutettiin perheistään ja ystävistään, eivätkä he saaneet olla yhteydessä ulkopuolisiin. Epäillään, että asianomistajien koulunkäyntiä tai opiskelua on myös jossain määrin rajoitettu.

Epäillään, että yhteisössä vallitsi niin kutsuttu pelon ilmapiiri ja asianomistajiin kohdistettiin väkivaltaa. Lisäksi epäillään, että osa asianomistajista on joutunut seksuaalirikosten uhreiksi.

Osalla asianomistajista on ollut työsopimus rikoksesta epäillyn yhdistykseen, osalla ei. Nekin, joilla on ollut työsopimus, ovat pääsääntöisesti siirtäneet erinäisissä osissa heille maksetun palkan rikoksesta epäillyn tilille. Epäillään, että asianomistajia velvoitettiin tekemään ylipitkiä työpäiviä korvauksetta tai ilman asianmukaista korvausta, vapaapäiviä tai lomia.

Poliisi on kuullut esitutkinnan aikana asianomistajien lisäksi lukuisia todistajia, joista suuri osa on ollut jollakin tavalla mukana yhdistyksen toiminnassa.

Kahta ihmiskauppa- ja muiden rikosten asianomistajaa epäillään avunannosta ihmiskauppaan. Toinen heistä oli esitutkinnan alkuvaiheessa vangittuna, mutta hänet vapautettiin, kun tuli ilmi, että hänen itsensä epäillään joutuneen muun muassa ihmiskaupan uhriksi vuosikausien ajan.

Kokonaisuus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan. Syytteen nostamisen määräpäivä on 18.11.2020.

Poliisi on tehnyt esitutkinnan aikana tiivistä yhteistyötä Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän ja Rikosuhripäivystyksen kanssa asianomistajien auttamiseksi ja tukemiseksi.

Taustalla tuomioita

Baltzar ei ole poliisille ennestään tuntematon, sillä hänet tuomittiin jo vuonna 1998 virkavelvollisuuden rikkomisesta 30 päiväsakkoon, kun hän oli yrittänyt ystävänsä kanssa houkutella kolmea nuorta naista hotellihuoneeseensa vuonna 1997 lupaamalla heille kurssipaikkoja kansainvälisen näyttelijäntyön kursseilla. Baltzar erotettiin Teatterikorkeakoulusta tapauksen jälkeen, mutta Korkein hallinto-oikeus totesi, että potkut oli annettu laittomasti ja Teatterikorkeakoulu tuomittiin maksamaan Baltzarille vuoden palkan.

Maaliskuussa 2003 Baltzarin koti, Brasbyn entinen kansakoulu Karjaalla, paloi maan tasalle, jonka jälkeen hän sai tapauksesta 9 kuukauden ehdollisen tuomion törkeän vakuutuspetoksen yrityksestä. Oikeuden mukaan Baltzar liioitteli vakuutusyhtiölle tulipalossa tuhoutuneen omaisuuden arvoa ja ilmoitti palaneeksi myös sellaisia tavaroita, joita rakennuksessa ei lainkaan ollut. Oikeus ei kuitenkaan löytänyt näyttöä syytteelle, että Baltzar olisi yllyttänyt tuttavansa tuhotyöhön, eikä sille, että syyttäjän mukaan vain vähän ennen tulipaloa Baltzar nosti kiinteistön ja irtaimiston vakuutusarvoa huomattavasti, vei sieltä pois tunnearvoa omaavia esineitä ja kierteli Helsingissä arvokkaiden asuntojen myyntiesittelyissä.

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Mitä tälle nuorelle törkeälle mieskuskille pitäisi sinusta tehdä?

Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopion keskustan läheisyydessä perjantai-iltana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Partio mittasi tutkalla henkilöautolle nopeudeksi 147 km/h, kun...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje