Kurtturuusu on nyt kielletty – se on hävitettävä myös omasta pihasta sakon uhalla


Vaikka kurtturuusu olisi levinnyt pihaasi muualta, nyt sinun tulkitaan kasvattavan sitä, ja sinun odotetaan hävittävän sen sakon uhalla.

Itä-Aasiasta kotoisin oleva kurtturuusu on vieraslaji ja puutarhakarkulainen, joka uhkaa myös rantaluonnon monimuotoisuutta.

Suomessa kurtturuusu on levinnyt lähes koko maahan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Se luokiteltiin täällä haitalliseksi vieraslajiksi vuonna 2019 ja sen kasvatuskielto astui voimaan 1.6.2022.

Tiheäkasvuinen kurtturuusu on monivuotinen pensas, joka kasvaa yleensä 1-1,5-metrisä korkeaksi. Sen parhaita tuntomerkkejä ovat tiheät piikit, tummahkon vihreänä kiiltävät, karheat ja kurttuiset lehdet sekä heinä-elokuussa kukkivat kukat tummanpunaiset, vaaleanpunaiset, valkoiset tai aniliininväriset kukat, joissa on viisi terälehteä.

1.6.2022 jälkeen kurtturuusua ei ole saanut kasvattaa edes kotipuutarhassa, vaan olemassa olevat esiintymät on poistettava. Jos pensaiden poistaminen ei ole mahdollista, pitää kurtturuusun haittavaikutuksia pyrkiä rajoittamaan ja estämään sen leviämistä.

Kotipihoissa on helpointa ja edullisinta torjua kurtturuusu näännyttämällä, jolloin ruusupensaan kaikki uudet, vihreät versot katkaistaan 3–4 kertaa kasvukauden aikana. Näännyttäminen vaatii useamman vuoden torjunnan ja seurannan.

Jos torjuntatoimenpiteisiin ei ryhdytä, tilanne voidaan tulkita kurtturuusun kasvattamiseksi. Lain noudattamista valvoo ELY-keskus, joka voi tarvittaessa määrätä esiintymät hävitettäviksi. Määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla tai teettämisuhalla, jolloin tekemättä jätetty toimenpide teetetään kustannuksellasi.

Lisätietoja kurtturuususta Vieraslajit-sivustolla.

Lähde: Luonnonvarakeskus

Kuva: Wikimedia Commons

SUOSITUIMMAT