Legendaarinen Toto tekee Suomenkiertueen


Legendaarinen yhdysvaltalaisyhtye Toto saapuu Suomeen elokuussa 2022. Yhtyeen kiertuepaikkakunnat ovat Helsinki, Tampere, Turku ja Vaasa.

Maailman tunnetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva Toto heittää Suomessa neljä keikkaa elokuussa 2022 osana Dogz of Oz -kiertuettaan. Steve Lukatherin luotsaama aor-suuruus nähdään Vaasa Festivalilla torstaina 4. elokuuta, Sorsapuisto Live-tapahtumassa Tampereella perjantaina 5. elokuuta, Kaisaniemi Livessä Helsingissä lauantaina 6. elokuuta ja Turun Toto in Concertissa sunnuntaina 7. elokuuta. Kaikkien tapahtumien lipunmyynti alkaa maanantaina 27.9.2021 klo 10.00. Liput: Lippu.fi. 

Urallaan yli 40 miljoonaa albumia myynyt Toto esittelee kiertueella uudistuneen kokoonpanonsa. Toton perustajajäseniin lukeutuvan kitaristi Steve Lukatherin ja yhtyeen solistina jo 1980-luvulta saakka toimineen Joseph Williamsin rinnalla tullaan näkemään basisti John Pierce (Huey Lewis and The News), rumpali Robert ’Sput’ Searight (Ghost-Note / Snarky Puppy) ja kosketinsoittaja / taustalaulaja Steve Maggiora (Robert Jon & The Wreck).

Steve ”Luke” Lukather ja Joseph ”Joe” Willliams

– On Totolle kunniaksi, että saamme soittaa yhtyeen musiikkia näin hienojen muusikoiden kanssa. Odotan jo tulevaa kiertuetta, jonka ohjelmistoon valitsemme kattavan valikoiman Toton tuotannosta, suurimmat hitit tietysti mukaan lukien. Lisäksi soitamme kappaleita sekä Joen että minun sooloalbumeilta. Tavoitteenamme on tuoda menneisyyden Toto nykyaikaan, kertoo Steve Lukather.


Vuonna 1977 Kaliforniassa perustettu AOR-soundin superyhtye tunnetaan varsinkin hiteistään ”Hold the Line”, ”Rosanna” ja ”Africa”. Toto esiintyi Suomessa viimeksi 2019 Pori Jazzeilla.

Alla tarkemmat tiedot elokuun 2022 Suomen konserteista. Jokaisella paikkakunnalla esiintyy Toton lisäksi myös muita yhtyeitä.

Toto Suomessa 2022

Vaasa
To 4.8. 2022 Vaasa Festival
Festivaali järjestetään 4.-6.8.2022. Muista artisteista tiedotetaan myöhemmin.

Tampere
Pe 5.8.2022 Sorsapuisto Live
Paikka: Sorsapuisto
Klo 14-23, K 18

Artistit :
Toto (USA )
Brother Firetribe

Lisää artisteja julkistetaan myöhemmin.

Helsinki
La 6.8. Kaisaniemi Live Paikka: Kaisaniemen puisto
Klo 14-23, K 18
Artistit:
Toto (USA)
Brother Firetribe
Reckless Love
Jonne Aaron
H.E.A.T. (SWE)

Turku
Su 7.8. Toto in Concert
Paikka: Paavo Nurmen stadion  

Artistit:
Toto (USA)
Brother Firetribe
Jonne Aaron
H.E.A.T. (SWE)

SUOSITUIMMAT