Lue sanasta sanaan urheilun naisjohtajien tulinen kirje Olympiakomitealle – ”Kättä reidelle, kädet puseron sisään, ehdotuksia…”

Naisjärjestöjen Keskusliiton verkkosivulla julkaistiin tänään 30.3. Suomen Olympiakomitealle ja medialle suunnattu avoin kirje, jonka allekirjoittajien joukossa on muun muassa Suomen entinen puolustusministeri RKP:n Elisabeth Rehn.

Kirjeen julkaisun sai aikaan Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Lehtimäen eroaminen tehtävistään kahteen naiseen kohdistuneen epäasiallisen käytöksen takia. Lehtimäki totesi maanantaina tiedotustilaisuudessa lähettäneensä yöllä ”liian kaverillisia viestejä” kahdelle henkilölle. Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori puolestaan sanoi, että Lehtimäen viime syksynä asiasta saamaan kirjalliseen varoitukseen johtanut toiminta oli tutkittu tarkoin ja että se ei ollut este jatkosopimukselle. Lehtimäen erosta oli kuitenkin päätetty yhdessä viikonloppuna.

Yle Urheilun saamien tietojen mukaan Lehtimäen vuosien ajan harjoittamaan ahdisteluun olisi liittynyt myös fyysistä kajoamista.

Suuttumusta on herättänyt ahdistelun lisäksi myös se, miten Olympiakomitea salaili Lehtimäen saamaa varoitusta ja teki silti hänen kanssaan helmikuussa jatkosopimuksen. Kohun myötä naisten kohtelu urheilumaailmassa on herättänyt paljon keskustelua, ja juuri siihen ottaa kantaa Naisjärjestöjen Keskusliiton avoin kirje:

AVOIN KIRJE OYMPIAKOMITEALLE JA MEDIALLE

Olemme entisiä ja nykyisiä urheilujohtajia. Olemme kulkeneet pitkän tien. Ensin perheen tai kaverien kannustamana urheiluseuraan, sitten vapaaehtoistoimintaan, työhön, luottamustoimeen tai muuhun kiinnostavaan tehtävään. Tällä hetkellä olemme entisiä tai nykyisiä puheenjohtajia, asiantuntijoita, virkanaisia, toiminnanjohtajia, toimitusjohtajia sekä liikunnan ja urheilun toimijoita. Liikunta, urheilu ja järjestötoiminta ovat antaneet meille paljon ja olemme siitä hyvin kiitollisia.

Kuppi on nyt mennyt nurin. Emme voi enää vaieta. 

On aika tuoda esiin ne tunnot, joihin varmasti lukuisa määrä liikunnassa ja urheilussa toimivia naisia ja entistä enemmän myös miehiä voi samaistua. Elämme vuotta 2022; silti samat kähmäiset toimintatavat jatkuvat. Monet meistä ovat nähneet vuosikymmenet, miten piiri pieni pyörii.

Yhdelle meistä sanottiin aikoinaan, että sinua ei voi valita, koska et voi tulla saunaan meidän kanssa. Toiselle, että sinua ei voida valita, koska kenttä ei hyväksy naista. Kolmas meistä koettiin ”aivan liian vaikeaksi tyypiksi”, neljäs oli liian pehmeä ja viidennen asiantuntemus aliarvioitiin; iso osa meistä oli räksyttäviä akkoja. Yksi meistä sai käydä luokattoman pitkän taistelun oikeusasteissa ja me kaikki tunnemme itsemme loukatuiksi. Nykyään yhä useampi on kuullut ettei sovi ”profiiliin”. 

Seksuaalinen häirintä jatkui pitkään: kättä reidelle, kädet puseron sisään, ehdotuksia yhteisistä illallisista, soittoja kotiin, jatkuvaa seksuaalista puhetta ja katseita alaviistoon – kyllä – rintoihin. Jouduimme luomaan nuoria naisia suojelevat hissiohjeet toimistolla ja paljon muuta. Jatkoimme kuitenkin toimintaamme uskoen koko ajan parempaan. Uskoimme, että maailma muuttuu nuorten sukupolvien myötä. 

Tämän kirjoituksen pontimena oli Olympiakomitean surullinen kujanjuoksu Mika Lehtimäen uran pelastamiseksi. “Aikamoinen Oscar-gaala uhriutumisineen”, totesi korkeassa asemassa oleva johtajanainen. Häirinnän kohteiden tunnot sivuutettiin, koska sopan keittäneillä oli paha mieli. 

Olympiakomitea on Suomen liikuntaa ja urheilua johtava korkein instanssi, joka saa myös merkittävää valtion tukea toimintaansa. On käsittämätöntä, että hallituksen jäsenet lukevat mediasta, mitä komiteassa tapahtuu. Hallituksen jäsenet sekä lajiliitot ovat hipihiljaa asiasta. Ihan niin kuin aina ennenkin. Sekin on totta, että Olympiakomitealla on asiallinen, jopa hyvä, urheiluyhteisön vastuullisuusohjelma ja hyvän hallinnon julkaisut. Mutta mitä merkitystä niillä on, jos niitä ei noudateta.

Naisjärjestöjen keskusliitto julkaisi tiistaina 29.3. blogin, jossa käsitellään epätasa-arvoa työelämässä. Blogi on otsikoitu ”Työelämän epätasa-arvoiset rakenteet eivät muutu hyvävelikerhoja kierrättämällä”.  Urheilussa hyvävelikerhot ovat edelleen tätä päivää. Yli vuosi sitten saunanlauteilla ”päätettiin” tulevasta OK:n toimitusjohtajasta miesten kesken. Taisipa mukana olla jokunen nainenkin. 

Uskomme on koetuksella. Ilman toivoa ei voi elää. Nyt vihdoin olisi aika toteuttaa sitä, mihin olympialiike on sitoutunut. Citius, altius, fortius – nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin ei tarkoita ”keinoja kaihtamatta, pienessä piirissä, salamyhkäisesti,” vaan havahtumista raikkaaseen uuteen alkuun, jonka suomalaiset liikunnan ja urheilun toimijat ansaitsevat. KOK lisäsi mottoonsa sanan communis eli yhdessä. Olisiko tästä ohjenuoraksi – ei enää salaista kabinettipolitiikkaa. Se ei vaadi muuta kuin lainsäädännön ja kirjattujen sekä hyväksyttyjen kansallisten ja kansainvälisten periaateohjelmien eettistä noudattamista.

Tämän kirjoituksen takana ovat allekirjoittaneiden lisäksi useat liikuntajärjestöissä toimivat naiset, jotka eivät oman uransa vaarantumisen vuoksi voi olla nimellään mukana. Kertokoon sekin osansa alan toimintakulttuurista. 

Johanna Aatsalo

Kristiina Heinonen

Raija Iisalo-Mattila

Maija Innanen

Birgitta Kervinen

Marja Miettinen

Ulla-Maija Paavilainen

Pirjo Puskala

Elisabeth Rehn

Eila Ruuskanen-Himma

Blogeissa esitetyt näkökulmat ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa tai edusta Naisjärjestöjen Keskusliiton kantaa.

Olympiakomitea järjestää torstaina tiedotustilaisuuden

Suomen Olympiakomitean hallitus tiedottaa kokoontuvansa tänään illalla keskustelemaan ajankohtaisista tapahtumista. Lisäksi huomisaamulle on varattu aikaa asioiden käsittelyyn Olympiakomitean johtoryhmän kanssa. 

Olympiakomitea järjestää huomenna torstaina 31.3.2022 klo 11.00 tiedotustilaisuuden, jossa on paikalla Jan Vapaavuori.

Lähde: Naisjärjestöjen Keskusliitto

SUOSITUIMMAT

14 miljoonaa lotossa voittanut mies Sastamalasta: ”Olen pelännyt voittoa”

Lotossa oli lauantaina yksi täysosuma ja onnekas pelaaja kuittaa tililleen käsittämättömät 14 miljoonaa euroa. Veikkaus on tavoittanut seitsemän oikein ruksineen Sastamalassa asuvan...

Kirsi Ylijoki, 53, löysi 20v nuoremman miehen – katso yhteiskuva

Näyttelijä Kirsi Ylijoki juhli viime viikolla 53-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän julkaisi juhlan kunniaksi Instagramissa useita kuvia ja paljasti samalla löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden.

Tältä näyttää Michael Monroen Johanna-vaimo – katso kuva

Michael Monroe ei juurikaan tuo yksityiselämäänsä julkisuuteen. Rokkikukko on kuitenkin tehnyt romanttisen poikkeuksen hääpäivän kunniaksi. Michael on julkaissut Instagramissa...

Piritta Hagmanin viime viikolla paljastettu suhde on jo ohi

Kerroimme perjantaina Seiskan uutisoinnin pohjalta, että Piritta Hagman on löytänyt rinnalleen uuden miesystävän. Kyseessä oli hevosalalla tunnettu miljonäärimies. Piritan...

Seiska: Suomalaisjulkkiksen ja miljonäärin avioliitto kesti 4kk – nyt suhde Piritta Hagmaniin!

Tuoreen Seiskan kannessa komeilee paljastus Piritta Hagmanin uudesta suhteesta. Kaunotar on lehden tietojen mukaan rakastunut hevosurheilun saralla hyvin tunnettuun miljonäärimieheen.

Apinarokkotartunta havaittu Pohjois-Karjalassa asuvalla henkilöllä

Siun Sote tiedottaa, että Pohjois-Karjalassa on todettu ensimmäinen apinarokkotartunta. Sairastunut henkilö on työikäinen ja hän on kotihoidossa. Tartuntaa ei...

IS: Kaisa Liski sai vankeustuomion ja kolmen vuoden liiketoimintakiellon

Iltasanomat uutisoi, että kiinteistökuningattarena tunnettu Kaisa Liski on saanut tuomion törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Liskille määrättiin vuoden ja kahden kuukauden ehdollinen vankeustuomio ja...

Syöpään sairastunut Heli Palsanmäki tilanteestaan Seiskalle: lopullinen tuomio kesällä

Heli Palsanmäki sai alkuvuodesta järkyttäviä uutisia, kun hänen kohdustaan löytyi rutiinitutkimuksessa neljän sentin kasvain. Syöpä oli ehtinyt levitä. Huutokauppakeisarin...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje