Maria Veitola romahti keskellä Helsinkiä: ”Itkin räkäistä itkua”


Maria Veitola kertoo Instagramissa perheensä joulunvietosta. Perheen suunnitelmat olivat menneet viime hetkillä uusiksi sairastumisen vuoksi.

– Meidän piti mennä pohjoiseen viettämään isoa sukujoulua, jonne oli tulossa Jotin sukulaisia ympäri maailman ja Joulupukki. Olisi jaettu lahjoja, pöydät notkuneet perinneherkkuja. Mutta sitten Taisto tuli ennen joulua tosi, tosi kipeäksi ja kaikki suunnitelmat peruuntui, Maria selostaa.

Niinpä perhe oli viettänyt rauhallista joulua kolmestaan pelaillen ja tacoja syöden.

Rauhallisuus oli saanut Marian miettimään syntyjä syviä ja lopulta hän oli romahtanut keskellä Helsinkiä kesken kävelylenkin.

– Tarjottimella koko lapsuudenperheen historia, vaietut tilanteet ja tunteet, se moninainen sinnittely, osaamattomuus eri tilanteissa. Nyt ja aina isän ikävä. Vanheneva, rakkaista rakkain äiti.

– Purskahdin joulupäivänä lohduttomaan itkuun kadulla, itkin räkäistä itkua Jotin toppatakin rinnuksiin. Jatkettiin matkaa, en halunnut heti pitää kädestä kiinni, Maria selostaa omaan ironiseen tyyliinsä

SUOSITUIMMAT