Iskelmätähti Marita Taavitsainen on saanut syytteen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapaus käsitellään Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. Taavitsainen kertoo Iltasanomille, että kyse on ylinopeudesta, joka tapahtui keikkareissulla Kiteellä varhain aamuyöllä.
– Keikan jälkeen tyhjällä tiellä oli vauhtia liikaa. Ihan normaali ylinopeus, ei mitään muuta. Kadun ja otan opikseni, Taavitsainen sanoo.
Poliisi pysäytti
Taavitsainen kertoo, että poliisi pysäytti hänet ja hän sai noin 600 euron sakot.
– Sakko on hoidettu ja opiksi otettu. Kyllä minä olen elämäni näitä sakkoja maksellut, hän toteaa.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun laulaja on saanut ylinopeussakon.
– Toivottavasti viimeinen, Taavitsainen sanoo.
Keikkaelämän varjopuoli
Pitkät ajomatkat kuuluvat artistin arkeen, ja Taavitsaisen mukaan se lisää riskiä joutua ylinopeusrikkomuksiin.
– Jos sen liki 70 000 kilometriä vuodessa ajaa, ainahan se sattuu joskus kohdalle.
Silti hän myöntää, että sakkojen saaminen harmittaa.
– Onhan se aina ärsyttävää ja ikävää, mutta ihminen on vain ihminen. Totta kai turvallisuus edellä, hän korostaa.
Aiemmin kortti hyllylle
Vuonna 2018 Taavitsainen menetti ajokorttinsa toistuvien ylinopeussakkojen vuoksi. Tuolloin hän kertoi ajaneensa kahden vuoden aikana neljä kertaa ylinopeutta.
– Olen ollut tyhmä, Taavitsainen kommentoi tuolloin medialle.
Liikenneturvallisuuden vaarantamista koskeva tapaus käsitellään oikeudessa myöhemmin tällä viikolla, mutta Taavitsaista ei ole velvoitettu saapumaan paikalle.
Lähde: IS
