Me Naiset: Eini paljasti, mikä on rakkaudessa kaduttanut



Laulaja Eini, 62, kertoi Me Naiset -lehden haastattelussa rakkauteen ja parisuhteisiin liittyvistä asioista. Häneltä kysyttiin, mikä on ollut hulluin teko rakastuneena.

– Koko suhteemme alkuaika oli aivan päätön. Olimme mieheni kanssa kaksi kahjoa yhdessä ja kauhean varmoja, että tässä on se oikea. Nyt voi sanoa, että emme me ihan väärässäkään olleet. Avioiduimme tunnettuamme vain viisi kuukautta miettimättä yhtään, mitä muut ajattelevat. Kun kerroin vanhemmilleni meneväni naimisiin, he kysyivät, että ai, kenen kanssa. Sitten Lars kyllä pyysi perinteisesti kättäni isältäni, Eini vastasi.

Einiltä kysyttiin myös, että mitä hän on katunut rakkaudessa.

– Sitä, etten aina näytä tunteitani tai puhu niistä ääneen. Voisin sanoa arjessa useammin vaikkapa, että oletpa ihana, kun täytit pyykkikoneen. Voisin myös ottaa enemmän miehestäni kiinni. Rutistaa häntä arjen keskellä ja yllättää. Toivon samaa häneltä. Tätä pitää vielä opetella. Usein niin käy vasta, kun ollaan ryhtymässä sänkypuuhiin! Toisen huomioiminen ei vaatisi minulta paljon mutta merkitsisi varmasti, Eini totesi.

Lähde: Me Naiset

SUOSITUIMMAT