Meiju Suvas on täällä taas! Kuuntele uusi Mariskan sanoittama biisi


Meiju Suvas on julkaissut uuden kasarityylisen kappaleen ”Levi’s-kesä”.

Mariskan tekstittämällä singlellä heittäydytään suoraan kasarin ytimeen. Kappaletta kuvaillaan levy-yhtiön tiedotteessa näin: ”Kappale on kuin suoraan Top Gun -elokuvan soundtrackilta lohkaistu single, joka kuulostaa 80-lukulaisen biisin turboahdetulta ’karikatyyriltä’. Vahvalla discokompilla ja tarttuvalla melodialla ryyditetyn aikamatkan nuoruuteen kruunaa biisin neonsävyinen kertosäe, joka heittää ilmaan korvamadoksi muuttuvan koukun”. 

Tekstin kirjoittaja Mariska ei tiennyt tekstiä kirjoittaessaan, että Meiju itse asiassa toimi 70-80-lukujen vaihteessa kesäisin ja viikonloppuisin farkkumyyjänä.

– Leviksiä tulikin myytyä vinot pinot, ensin BeeGeessä ja sen jälkeen nuorisomuodin ykköspaikassa Mic Macissa. Ja kun vielä oma ura lähti käyntiin vuonna 1982 raketin lailla, niin kyllähän sitä oltiin niin ”osa ydinkasarii”, kuten laulussakin sanotaan. Läpimurtohittini ”Tahdon sinut” oli kesän -82 kuumin hitti, listaykkönen ja se soi silloin kaikkialla ja soi muuten vieläkin, Meiju kertoo.

Mikko Tammisen säveltämässä kappaleessa muistellaan 80-luvun nuoruuden rakkautta. Muiston tuovat pintaan jostain kaappien kätköistä löytyvät Levi´s farkut. Teksti sisältää tarkan ajankuvan nivottuna katkeransuolaiseen varhaisaikuisuuden rakkaustarinaan. Kappale on kuin bileet ja vuosikymmenten takainen melankolia samassa paketissa.

– Tähän on niin helppo samaistua ja nyt juuri nouseekin mieleeni sen aikainen rakkauteni. Ja uskon, että monille kuuntelijoille saattaa käydä samoin. Ja jos ei, niin kesiä on ainakin aina kiva muistella. Kuuntelemisiin! Meiju sanoo selvästi henkilökohtaiseksi kokemastaan ”Levi’s kesästä”.  

Kuuntele ”Levi’s-kesä” artikkelin yläosasta tai Spotifyssa.

Meiju Suvaksen kotisivut löytyvät täältä.

meiju-suvas-promo

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje