Metallien hintojen nousu tuonut maailmalla yleisen ilmiön Suomeen: ”Rikollista toimintaa”


Autoja kierrätetään tänä vuonna ennätyksellisen paljon. Viiden ensimmäisen kuukauden aikana kierrätys on kasvanut 63 prosenttia viime vuodesta, kertoo Suomen Autokierrätyksen tiedote. Kierrätysintoa selittää muun muassa metallien hintojen voimakas kasvu. Myös romutuspalkkio ja yleinen ympäristötietoisuus ovat vaikuttaneet asiaan.

Autojen kierrätykseen liittyy myös kääntöpuoli: autoista on alettu varastaa katalysaattoreita. Niiden sisältämä rhodium, palladium ja platina ovat hyvin kalliita metalleja. Katalysaattorivarkaudet ovat olleet yleisiä muualla maailmassa jo vuosia, mutta nyt ilmiö on rantautunut myös Suomeen.

Suurempia määriä katalysaattoreita varastetaan purkamoilta, mutta yksittäisiä varkauksia tapahtuu jopa päiväsaikaan autojen parkkipaikoilla. Autopurkamoliiton hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Jalosen mukaan varkaudet aiheuttavat autoon merkittäviä aineellisia tuhoja.

– Lisävahingot syntyvät erityisesti siksi, että katalysaattori irrotetaan nopeasti.

Varkauksien lisäksi myös erilaisia petoksia tehtaillaan hyötymismielessä. Rahoitusyhtiöiden omistamista autoista saatetaan esimerkiksi irrottaa alkuperäinen katalysaattori ja hankkia tilalle edullisempi vaihtoehto. Joskus katalysaattori saatetaan myös tyhjentää sen sisältämistä arvokkaista aineista.

Katalysaattorit sisältävät myrkyllisiä aineita, eikä niitä saisi missään tapauksessa purkaa omatoimisesti. Terveysriski on välitön ihokosketuksessa ja pölyä hengitettäessä.

Päästöjä vähentävän katalysaattorin poistaminen tai vaihtaminen huonompaan lisää myös merkittävästi autojen päästöjä. Puutteelliset ja huonolaatuiset katalysaattorit voidaan huomata katsastuksen yhteydessä tehdyssä päästömittauksessa.

– Se on ihan päivän selvää, ettei se ole siellä turhan takia, toteaa Suomen Autokierrätyksen toimitusjohtaja Juha Kenraali.

Mikäli katalysaattorin toimintakyky havaitaan heikentyneeksi, voidaan auto hylätä katsastuksessa.

Kuva: Pexels

SUOSITUIMMAT