Mies raiskattiin törkeästi uutenavuotena ja veriteosta jaettiin video nettiin – tekijän taustalla muitakin vastaavia tekoja


Oulussa tapahtui uutenavuotena poikkeuksellisen raaka väkivaltarikos.

Oulun käräjäoikeudessa luettiin maanantaina tuomiot tapauksesta, jossa kaksi miestä nöyryyttivät uhriaan törkeällä tavalla. Asiasta uutisoivat muun muassa Iltalehti ja MTV Uutiset.

Väkivaltarikos tapahtui Oulun Toppilassa uutenavuotena, kun nuori oululaismies oli juhlimassa nuoren naisen luona. Asunnossa oli myös vuonna 1999 syntynyt edellisistä rikoksista ehdonalaisen vapauden koeajalla ollut Roberto Rickhard Vihreäjärvi sekä muita henkilöitä. Miehet alkoivat riidellä naisesta, joka ajoi miehet ulos. Uhri, Vihreäjärvi ja vuonna 1993 syntynyt Toni Kristian Nissilä, lähtivät Vihreäjärven luo, jossa asioita oli tarkoitus selvitellä oluen äärellä.

Uhri kertoi oikeudessa, että Vihreäjärvi ja Nissilä olivat keksineet naisesta ”velan”, jota he alkoivat periä uhrilta Vihreäjärven luona. Uhrilta vietiin tavaroita, jonka jälkeen Vihreäjärvi ”alkoi jystää uhriaan rautaputkella sohvalla”. Tämän jälkeen mies raahattiin vessaan, jossa Vihreäjärvi puukotti häntä kolme kertaa käteen. Miehen kasvoille laitettiin pyyhe, johon ruiskutettiin kuumaa vettä, joka poltti uhrin ihoa ja hän tunsi tukehtuvansa.

Oikeuden mukaan Vihreäjärvi myös piirsi uhrin selkään puukolla ristinollakuvion ja tekstin ”velka”. Sitten hän pakotti uhrin ottamaan peniksensä suuhun puukolla uhaten.

Oikeudessa todettiin, että Nissilä auttoi Vihreäjärveä ja kuvasi teot videolle, jonka Vihreäjärvi myöhemmin julkaisi netissä. Videota käytettiin oikeudessa todisteena.

Vihreäjärvelle tuomittiin 4 vuotta ja 10 kuukautta vankeutta varkaudesta, törkeästä raiskauksesta, törkeästä pahoinpitelystä, tietomurrosta sekä identiteettivarkaudesta. 

Nissilälle tuomittiin kaksi vuotta ja kaksi kuukautta vankeutta varkaudesta ja törkeästä pahoinpitelystä.

Ehdonalaisessa edellisistä tuomioista

Vihreäjärvellä oli kaksi aiempaa tuomiota vastaavan kaltaisista rikoksista, joista hän oli vielä uutenavuotena ehdonalaisessa vapaudessa.

Hän sai vuonna 2018 kaksi tuomiota mm. törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä vapaudenriistosta, perusmuotoisesta vapaudenriistosta sekä raiskauksen yrityksestä.

Ensimmäisessä tapauksessa Vihreäjärvi piti tuomion perusteella kahta miestä asunnossa väkisin ja pahoinpiteli heitä nyrkillä ja nyrkkiraudalla päähän sekä viilsi toista veitsellä kyynärvarteen. Vihreäjärvi sai teoista kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistuksen. Kuukautta myöhemmin hän sai kahden vuoden vankeusrangaistuksen edellistä tapausta hieman aiemmin tapahtuneesta pahoinpitelystä, jossa hän sitoi miehen ilmastointiteipillä ja pahoinpiteli häntä törkeästi. Hän myös yritti pakottaa miehen ottamaan peniksensä suuhun. Vihreäjärvi pääsi ehdonalaiseen vapauteen maaliskuussa 2019.

Rikokset kiistäneet Vihreäjärvi ja Nissilä tuomittiin maanantaina myös yli 20 000 euron korvauksiin. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Lähteet: Iltalehti, MTV Uutiset

Kuva: Oikeusministeriö

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT