Mikä muodonmuutos! Tältä Iina Kuustonen näyttää uutuuselokuvassa – katso traileri!

Iina Kuustosen tähdittämän Punttikomedia-elokuvan ensimmäinen traileri on julkaistu. Katso se yläpuolelta!

Elokuvassa nähdään roolia varten itsensä todelliseen huippukuntoon treenanneen Kuustosen lisäksi muun muassa Mikko TöyssyPamela Tola, Eero Ritala, Katariina Kaitue, Juha Mentula, Ivo Gonzalez, Jucci Hellström ja Elmeri Rantalainen.

Elokuvan on käsikirjoittanut Pekko Pesonen (Napapiirin sankarit -trilogia, Peruna, Tyttö sinä olet tähti), ja sen on ohjannut debyyttielokuvanaan myös kirjailijana tunnettu Aleksi Delikouras.

Punttikomedia-nimestä huolimatta elokuvassa ei naureta kuntosalillakävijöille vaan enemminkin on pyritty tekemään kunnianosoitus koko salikulttuurille. Halusin ohjata elokuvan, joka samaan aikaan koskettaa ja naurattaa. Tämä ei ole pelkästään tarina mestarista ja oppilaasta vaan kahdesta hyvin erilaisesta maailmasta tulevasta ihmisestä, Delikouras avaa. 

Punttikomediassa hissukka kirjastovirkailija Kerttu (Iina Kuustonen) päätyy bikini fitness -kisaajaksi apunaan elämänhallintansa kadottanut kehäraakki kehonrakentaja. 

Kerttu on määrätty selkävaivojen takia kuntosalille, jossa käy ilmi, että hän on geneettinen superlahjakkuus ja päätyy tähtäämään kohti uskomatonta tavoitetta, fitness-kisalavaa. Avuksi osuu entinen geneettinen ihme, kehäraakki kehonrakentaja Vili (Mikko Töyssy), jolla on elämäntarkoitus hukassa. Eriparisella kaksikolla on paljon opittavaa toisiltaan. Ennen kuin Kerttu saadaan kisakuntoon ja Vili takaisin elämänsyrjään, on molempien kasvettava ihmisinä ja voitettava jyrkkiä ennakkoluuloja. 

Kehonrakennukseen ja fitness-kulttuuriin liittyy paljon erilaisia ennakkoluuloja. Elokuva avaa tiedotteen mukaan tätä maailmaa katsojille asiantuntevasti ja toisaalta älyttömyyksiä revitellen. Viihteellisellä ja hauskalla elokuvalla on myös syvempi sanoma, joka kertoo oman tien löytämisestä, voimaantumisesta ja ennakkoluulojen murtamisesta.

Elokuva saapuu valkokankaille vuonna 2022.

SUOSITUIMMAT

Seiska: Entinen Kiinteistökuningatar Kaisa Liski jätti lähes vuoden vuokrat maksamatta – vuorossa muutto tai häätö

Kaisa Liski, 54, tuli tunnetuksi tv-katsojille menestyneenä kiinteistökuningattarena, mutta ura kääntyi alamäkeen sen jälkeen, kun hän lähti Uudenmaan Viva Oy:stä vuonna 2016 ja...

Susanna Laineen kanssa seurusteleva Petri Nygård paljasti kasvonsa – aurinkolasit pois: ”Jaa nyt vai? Okei sitten!”

Suosikkijuontaja Susanna Laineen, 40, kanssa seurusteleva kaksimielisen suomiräpin kuningas Petri Nygård, 47, paljasti vihdoin aivan itse, miltä hän näyttää ilman aurinkolaseja.

Tässä on Suvi Teräsniskan harvoin julkisuudessa nähty rakas!

Viime syksynä esitetyssä Vain elämää -sarjassa nähty suosikkilaulaja Suvi Teräsniska, 33, romahti kesällä tehdyissä kuvauksissa useaan kertaan puhuessaan parisuhdeongelmistaan. Olli Lindholmin sekä äkillinen...

Luksuselämästä nauttiva Johanna Harlin esittelee vauvamasuaan uimapukukuvassa: ”Elämässä unelmat voivat käydä toteen!”

The Harlins -sarjassa luksuselämäänsä esittelevät Renny Harlin, 63, ja vaimonsa Johanna, 28, odottavat tyttövauvaa. Pariskunta on tottunut lentelemään ympäri maailmaa....

Kaisa Liski sulkee ravintolansa – kitkerä avautuminen Riihimäen kaupungista

Tv-katsojille menestyneenä kiinteistökuningattarena tunnetuksi tullut Kaisa Liski, 54, ryhtyi ravintolayrittäjäksi kiinteistöbisneksien tyssättyä erittäin kalliiksi koituneisiin oikeudenkäynteihin ja niissä hänelle määrättyihin korvauksiin.

Seiska: Martina Aitolehti toi uuden rakkaansa Suomeen – illastivat luksusravintolassa

Tammikuussa Hannu Pikkaraisesta eronnut kohukaunotar Martina Aitolehti alkoi Seiskan mukaan tapailla noin kuukautta myöhemmin tanskalaista seurapiirijulkkista Jesper Backeria. Äitienpäivänä Backerin luokse...

Seiskan kohuväite: Raivostunut Renny Harlin vaati Johannaa tekemään valinnan – Johanna rikkoi välit siskoonsa

Seiska on paljastanut kohahduttavia väitteitä elokuvaohjaaja Renny Harlinin, 62, ja Johanna Harlinin (ent. Kokkila), 27, unelmahäiden taustalta. Häät järjestettiin viime vuonna...

Petteri Forsell vastasi Seiskan väitteeseen: ”Se ei kyllä pidä paikkaansa, että olisin…”

Seiska uutisoi viime viikolla saamiinsa tietoihin perustuen, että Turun FC Interin jalkapalloilija Petteri Forsellin, 31, parisuhde olisi päättynyt erikoisella tavalla.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje