MN: Shokkiuutinen – Sampo Kaulanen jättämässä kaupan? Outo bisnes tilalle!


Somekauppiaana ja lappilaisena Jounin Kaupan isäntänä tunnettu Sampo Kaulanen kertoo Me Naiset -lehdessä hälyttäviä.

Hän ja vaimo ovat miettineet, että josko kaupasta luopuisi kokonaan.

– Olin unelmoinut, että voisin tehdä jotain muutakin elämässä kuin pitää kauppaa. Kahvi- ja lohitarjouksien miettiminen ei anna minulle enää mitään, Sampo sanoo Me Naisissa.

– Pappa perusti Jounin kaupan vuonna 1950 puoliväkisten ja vanhempani pitivät sitä puoliväkisten. Mie en tiedä, jaksanko enää.

Minttu on samoilla linjoilla:

– Olemme tehneet nyt monta vuotta hyvää tulosta, ja pystyisimme elämään kaupan kanssa taloudellisesti tasaista elämää. Mutta emme me tarvitse materiaa, meillä on jo kaikki.

Mitä sitten tilalle? Lehdistä on luettu Sampon henkistymismatkoista Etelä-Amerikkaan. Mies on hurahtanut sisimpänsä tutkailuun

Nyt Sampo ja Minttu puuhaavat resortia, jossa voitaisiin tarjota ihmisille meditaatiota, joogaa, eläinterapiaa, hengitysharjoituksia ja kylmähoitoa.

– Haluan parantaa itseäni ja auttaa ihmisiä löytämään samantyyppisen parannuksen äärelle. Tahdon elää omannäköistä elämää, vaikka joutuisinkin ottamaan kauhean riskin ja hyppäämään tyhjän päälle, Sampo sanoo lehdessä.

Päätöstä ei ole lopullisesti vielä tehty.

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje