MTV: Ensitreffit alttarilla -aviomies kokee, etteivät hänen tunteensa voi kehittyä – näin Twitterissä puitiin asiaa


Tiistaina esitetyssä Ensitreffit alttarilla -ohjelman jaksossa pariskunnat tapasivat terapeutti Hanna Myllymaan ja puhuivat suhteensa nykyisestä tilasta, ongelmista ja tulevaisuudesta.

Otolla ei ole romanttisia tunteita Assi-vaimoaan kohtaan ja tämän takia mies on kipuillut kauden aikana. Assi totesi jaksossa asiasta seuraavaa:

– Otto kertoi, että hänelle on vahvistunut tunne siitä, että hän kokee, etteivät hänen tunteensa voi kehittyä.

Sosiaalisen median Twitter-palvelussa asiaa on puitu ja monet ihmiset ovat harmissaan, että pariskunnan rakkaustarina on kyseisessä tilassa.

Eräs kirjoitti: ”Todella kurja, että Otto ei enää halunnut yrittää. Huomasi oman sulkeutumisen, mutta ei sitten ollut halukas haastamaan itseään ja kokeilla erilaista toimintaa.”

Toinen kommentoi: ”Tekee kyllä pahaa seurata Assin ja Oton matkaa. He vaikuttivat niin ihanilta yhdessä. Kadehdin Assin järkevyyttä ja hän löytää jonkun hienon puolison itselleen.”

Kolmas kirjoitti: ”Assi on ihana! Tunnetaito-queen! Kaikkea hyvää hänelle ja toivottavasti kohtaa vielä sen tyypin, jolla todellakin herää tunteita.”

Neljäs kommentoi: ”Assi ottaa tämän kaiken kyllä tosi rauhallisesti. Toivottavasti sai purettua fiilikset jotenkin.”

Lähde: MTV

SUOSITUIMMAT