MTV: Perheenisän kuolemantuottamuksesta tuomittu mies tapettiin kahta päivää myöhemmin Valkeakoskella


Tartu Ridgen tarjoukseen!

Tuplaamme ensitalletuksesi aina 100 euroon asti!



Poliisi sai keskiviikkoiltana hälytyksen Valkeakoskella sijaitsevaan yksityisasuntoon. Sieltä löytyi menehtyneenä mies, jonka epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi. Teosta epäiltynä otettiin kiinni henkilö, joka oli paikalla asunnossa.

Poliisi ei ole kertonut tapauksen yksityiskohdista toistaiseksi julkisuuteen tutkinnan turvaamiseksi. MTV:n saamien tietojen mukaan uhri olisi noin 20-vuotias mies, joka sai maanantaina tuomion törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Kiinnostaako vedonlyönti? Casumolta saat 50€ ilmaisvedon 25€ talletuksella

Hän ajoi viime syyskuussa päihtyneenä kovaa vauhtia ja osui kolmekymppiseen pyöräilijään. Valkeakoskelainen perheenisä kuoli vammoihinsa.

MTV:n hankkimien tietojen mukaan parikymppinen mies sai kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Törkeän kuolemantuottamuksen lisäksi hänet tuomittiin muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja huumausainerikoksesta.

Mies ei ollut ehtinyt aloittaa tuomionsa istumista. MTV:n tietojen mukaan hänet puukotettiin hengiltä. Tapausta tutkitaan tappona.


VIRAALI-VIDEOITA



SUOSITUIMMAT

Renne Korppilasta eronneen Iida Ketolan jättiyllätys – muuttaa maalle

Iida Ketola kertoo ostaneensa talon maalta. Tilalle naisen seuraksi muuttaa kesäkuussa myös kolme lammasta sekä kanoja. Kampaajana työskentelevä Iida...

Menikö nyt oikein? Moottori rikki katsastuksessa – omistaja jäi korvauksetta

Katsastustasemalta korvauksia vaatinut auton omistaja jäi vaille korvauksia, vaikka hänen autonsa moottori vaurioitui päästömittauksen aikana. Iltalehti kertoo Oulun seudulla...

Stefan Thermanin oudot autokuviot: Luksusautoa ei saisi käyttää yksityisautoiluun

Stefan Thermanin autokauppoihin liittyy erikoisia yksityiskohtia. Seiska uutisoi viime viikolla liikemies Stefan Thermanin, 33, kohentuneesta taloustilanteesta. Helmikuussa toteutuneiden miljoonakauppojen...

Aussipariskunta teki koirista vegaaneja – surulliset seuraukset

Australialainen pariskunta syötti koirilleen pelkkää vegaanista ruokaa. Australialainen pariskunta asetettiin kolmen vuoden eläintenpitokieltoon sen jälkeen, kun he riuduttivat koiranpentunsa...

MTV: TikTok-käyttäjä ei tiennyt, minkä kanssa pelleili

Mies kuvasi videolle, kuinka hän kosketteli rannalta löytämäänsä outoa otusta. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli vaarallinen portugalinsotalaiva. Aika ajoin...

Jesse Kaikuranta äitienpäivästä: ”Vuoden synkin päivä”

Jesse Kaikuranta julkaisi Facebookissa tunteikkaan kirjoituksen äitienpäivän aattona. Äitinsä syövälle vuonna 2009 menettäneelle laulajalle huominen on rankka paikka. -...

Valtteri Bottas jakoi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – ”Etkö anna hänenkään…”

Valtteri Bottas jakoi kuvan rakkaansa Tiffany Cromwellin kanssa pariskunnan yhteiseltä pyöräilylenkiltä. Formulakuljettaja Valtteri Bottas ja hänen naisystävänsä, australialainen pyöräilijä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje