Italialainen muotisuunnittelija Valentino Garavani on kuollut. Valentino menehtyi maanantaina 19. tammikuuta kotonaan Roomassa läheistensä ympäröimänä. Asiasta kertoi Valentinon ja hänen kumppaninsa Giancarlo Giammettin säätiö. Valentino oli kuollessaan 93-vuotias.
Säätiön tuoreen somejulkaisun mukaan muotisuunnittelijan hautajaisia vietetään perjantaina 23. tammikuuta Enkelten ja Marttyyrien Pyhän Marian basilikassa Roomassa.
Pariisista Roomaan ja oman muotitalon perustajaksi
Valentino löysi muodin pariin jo nuorena ja lähti opiskelemaan alaa Pariisiin. Myöhemmin hän palasi Italiaan ja perusti Roomaan muotitalo Valentinon, josta kasvoi vuosikymmenten aikana yksi maailman tunnetuimmista luksusbrändeistä. Muotitalon luomukset ovat pysyneet arvostettuina aina näihin päiviin saakka.
Valentinon asuissa nähtiin maailman kuuluisimpia naisia
Valentinon ikonisia vaatteita ovat tehneet tunnetuiksi monet kansainväliset tähdet ja julkisuuden henkilöt. Hänen luomuksiaan ovat käyttäneet muun muassa prinsessa Diana, näyttelijä Elizabeth Taylor sekä Jacqueline Kennedy Onassis.
Pitkä suhde Giancarlo Giammettiin oli laajasti tunnettu
Valentino ei tuonut rakkauselämäänsä näyttävästi julkisuuteen, mutta hänen ja bisneskumppaninsa Giancarlo Giammettin vuosikymmeniä jatkunut suhde oli yleisesti tiedossa. Kaksikon elämää on käsitelty myös populaarikulttuurissa. Heistä ja Valentinon urasta kertoi muun muassa vuonna 2008 ilmestynyt elokuva Valentino: The Last Emperor.
