Murhasta elinkautiseen tuomittu Lauri ”Late” Johansson ehdolla vuoden radio-ohjelman tekijäksi


Suomalaiset radion kuuntelijat pääsevät 7.3. saakka valitsemaan vuoden suosikkijuontajansa ja -ohjelmansa RadioGaalan äänestyksessä. Valtakunnalliset ja paikalliset yleisön radiosuosikit palkitaan virtuaalisessa RadioGaala-tapahtumassa 26. maaliskuuta.

Ehdokaslistalla ehdolla ”radioalan Venla-palkinnon” eli RadioAwardsin saajaksi on mukana myös viikoittain Radio Deissä kuultava Ex-Criminals -ohjelma.

Ohjelmaa juontaa vuosi sitten vankilasta vapautunut ja viime kesänä valvotun koevapauden eli ”pantavankeuden” loppuun suorittanut Lauri ”Late” Johansson.

– Jos ihan rehellinen olen, niin elämässäni on kyllä sattunut hurjempiakin juttuja kuin tämä ehdokkuus, mutta onhan tämä iloinen yllätys. Vähän jopa jännittää. Olen niin kunnianhimoinen, että toivon tietenkin voittavani, kommentoi Lauri ”Late” Johansson RadioAwards-ehdokkuuttaan.

Johanssonin juontajaparina sarjaa toimittava Ali Niemelä, entinen vanki hänkin, sanoo kaksikon kypsytelleen ajatusta radio-ohjelmasarjasta pitkään. Tekijät epäilivät kuitenkin, että haave olisi heidän taustansa huomioiden mahdotonta toteuttaa.

– Kuka olisi ylipäänsä uskonut, että teemme radiossa ohjelmaa, jota lisäksi kuunnellaan sekä muurien sisä- että ulkopuolella, Niemelä sanoo.

Pahamaineisen NBK-rikollisjärjestön (Natural Born Killers) johtaja ja perustaja, murhasta elinkautiseen tuomittu Johansson tuli vankilassa uskoon loppuvuonna 2007. Heti perään hän tunnusti kaksi aiemmin selvittämätöntä murhaa ja antoi järjestönsä jäsenille määräyksen, jonka mukaan ”tappamisen on loputtava”. Ex-Criminals -sarjassa on vieraillut muun muassa Remu Aaltonen, jonka veljen murhan Johansson tunnusti vapaaehtoisesti poliisille.

ali-niemela-late-johansson-ex-criminals
Ali Niemelä ja Late Johansson, Ex-Criminals. Kuva: Radio Dei Jani Laukkanen

Vuoden radio-ohjelmaksi on ehdolla 88 ohjelmaa ja vuoden radiojuontajaksi 118 juontajaa. Ehdokkaita voi äänestää sivulla www.radiogaala.fi. Äänestys päättyy 7. maaliskuuta. Voittajat valitaan yleisöäänten perusteella ja julkistetaan RadioGaalassa 26. maaliskuuta.

SUOSITUIMMAT