Marraskuu jatkuu tuulisena, sateisena ja vaihtelevana. Forecan mukaan torstaista on tulossa viikon rankin sään osalta, ja tuuli yltyy erityisesti pohjoisessa.
Tulevana yönä tuulenpuuskat ovat voimakkaimmillaan etenkin Lapissa ja Keski-Suomessa. Ilmatieteen laitos varoittaa, että Perämeren ja Oulun edustan merialueilla voi esiintyä jopa myrskypuuskia, joissa tuulennopeus kohoaa 19 metriin sekunnissa.
Matalapaine liikkuu pohjoisen yli koilliseen, ja sen mukanaan tuomat sateet tulevat Lapissa lumena, muualla pohjoisessa räntänä tai vetenä. Yön aikana ilma kylmenee, ja sateet muuttuvat vähitellen lumisiksi.
Kovimmat puuskat torstain ja perjantain välisenä yönä
Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko kertoo, että torstain ja perjantain välinen yö voi olla hyvin tuulinen koko maassa.
– Lapissa tuuli on huomattavan voimakasta sisämaassakin. Varmasti jonkinlaisia vahinkoja aiheuttaa, Alanko arvioi.
Hänen mukaansa runsaat lumisateet ja kova tuuli voivat heikentää näkyvyyttä ja ajokeliä. Lapissa on torstaista lähtien myös liukasta jalkakäytävillä.
Lämpötilat laskussa
Etelässä ja Keski-Suomessa lämpötila pysyttelee päivällä viiden ja kymmenen asteen välillä, mutta yöllä lukemat voivat painua pakkaselle. Pohjoisempana elohopea vaihtelee -6 ja +6 asteen välillä.
Viikonlopuksi tuulet heikkenevät ja sateet jäävät hajanaisiksi.
– Vesi-, räntä- ja lumisateita on luvassa, mutta ei suuria sademääriä missään nimessä, Alanko kertoo.
Talvinen alku ensi viikolle
Epävakainen sää jatkuu myös ensi viikolla. Sademäärät pysyvät maltillisina, mutta lämpötilat laskevat edelleen.
