NHL:n runkosarjassa nähtiin suomalaisittain upea kausi – useita onnistujia ja ennätys, jonka kaikki suomalaiset jakavat


NHL:n runkosarja on taputeltu ja kevään huipentuessa pudotuspeleihin mukana on monta suomalaista, joiden kevään odotetaan venyvän pitkälle.

Suomalaisten kärkinimi on tänä vuonna Mikko Rantanen, jonka huima tahti on poikkeuksellista suomalaisessa jääkiekkoilussa. Rantanen merkkautti runkosarjan 52 kamppailussa tehot 30 + 36 = 66. Rantanen oli myös ainoa 30 maalia täyteen saanut suomalaishyökkääjä. Ottelukohtaiseksi pistekeskiarvoksi muodostuu 1,26. Vain Jari Kurri ja Teemu Selänne ovat suomalaisista olleet korkeammilla lukemilla, joten Rantasen tehoilu runkosarjassa oli melkoista ilotulitusta.

Carolina Hurricanesin terävin kärki oli niin ikään suomalaisväritteinen. Hurricanes voitti oman divisioonansa ja Sebastian Aho oli joukkueensa ykköstykki peräti 14 pisteen erolla. Aho pelasi kaikki runkosarjan 56 ottelua ja summasi niissä tehot 24 + 33 = 57. Hurrikaanilaumalta odotetaan keväällä paljon, sillä etenkin Carolinan puolustuspeli on ollut hyvällä tasolla. Joukkue päästi neljänneksi vähiten maaleja kaikista joukkueista ja se on taas vuoden kokeneempi pudotuspelejä ajatellen. Lisäksi pelaajarunko on pysynyt hyvin kasassa.

Pieneksi yllättäjäksi voidaan laskea Florida Panthersin toinen sija omassa divisioonassaan, vain pisteen erotuksella Carolina Hurricanesiin. Tämä ei kuitenkaan ole ihme, kun katsoo Aleksander Barkovin teholukuja. Floridan ykkössentteri paukutti 50 kamppailussa 26 + 32 = 58 pistettä ja plus/miinus -tilasto näyttää huomattavasti paremmalta verrattuna edelliseen viiteen kauteen. Suomalaiskapteenin huima vire on nostanut sosiaalisessa mediassa puheita jopa kevään ”mustasta hevosesta” mestariehdokkaista puhuttaessa.

Nashville Predators kipusi myös pudotuspeleihin oman divisioonansa neljäntenä joukkueena, edellään Tampa Bay, Florida ja Carolina. Runkosarjan päätöskierroksella Predators antoi pienen myrskyvaroituksen lohkovoittaja Carolinalle ottamalla 5–0-voiton Pekka Rinteen johdolla. Veteraanimaalivahti Rinne on ollut vahva läpi kauden, mutta Juuse Saros on ollut pari piirua edellä ja osoittanut olevansa ykkösmaalivahdin tittelin arvoinen.

Saroksen tilastot kertovat samaa, sillä vakituisista ykkösveskareista hänen torjuntaprosenttinsa (92,7) on kolmanneksi paras. Maalikeskiarvo ei sekään ole hullumpi, lukeman ollessa 2,28. Voittotilastossa Saros sijoittuu kuudenneksi. Suomalaisveskarien vire antaa Nashvillelle mahdollisuuden voittaa joka ilta.

Suomalaishyökkääjistä puhuttaessa Roope Hintzin voidaan viimein katsoa kuuluvan parhaiden joukkoon. Loukkaantumiset sävyttivät vauhtikoneena tunnetun hyökkääjän kautta, sillä 15 kamppailua jäi väliin, mutta siitä huolimatta mies takoi 41 ottelussa tehot 15 + 28 = 43, joka on Hintzin piste-ennätys. Aiempi ennätys syntyi 60 ottelussa, jolloin pisteitä kertyi 33 (19+14).

Maalivahtiosastolla niin Ville Husso, Kaapo Kähkönen kuin myös Kevin Lankinen ovat vahvasti juurruttamassa teriään NHL-veskarien pysyvään kaartiin, sillä hyvät otteet takaavat torjuntavastuuta jatkossakin. Lankiselle tulokaskausi toi 17 voittoa Chicago Blackhawksissa ja Kähkönen pelasi 24 kamppailua Minnesotan maalilla, voittaen näistä 16.

Muita suomalaisonnistujia olivat Janne Kuokkanen ja Jesse Puljujärvi, jotka tekivät molemmat 25 pistettä runkosarjassa. ”Puljun” onnistunut paluu antoi Edmontonille yhden uuden palasen pudotuspelejä ajatellen, ja Kuokkanen yllätti tulokaskaudellaan monet murtautumalla joukkueensa parhaiden pistemiesten joukkoon. Myös Eeli Tolvanen onnistui vakiinnuttamaan paikkansa Predatorsin hyökkäyksessä, iskien heikon alkukauden jälkeen tehot 11 + 10 = 21.

Ja ettei menisi aivan hyökkääjäpainotteiseksi, niin Jani Hakanpää on taatusti vihattu mies vastustajien silmissä. Suomalaisjärkäle mahtuu NHL:n taklaustilastossa peräti sijalle kolme. 215 niittiä esittänyt jämäkkä peruspakki ei pistetilastoissa komeile, mutta on taatusti kova oman pään luuta. Anaheimista Carolinaan kauden aikana siirtyneestä järkäleestä on taatusti paljon iloa Hurricanesille pudotuspeleissä.

Hienon suomalaiskauden aikana rikottiin myös yksi ennätys: 45 suomalaista pelasi vähintään yhden ottelun. Aikaisempi ennätys oli 43.

NHL:n pudotuspelit näet Viasatilta.

Artikkelikuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje