Norjan naisurheilijat pakotettiin paljastaviin peliasuihin hylkäämisen uhalla – ”häpeällistä”


Norjan maajoukkue teki vastalauseen rantakäsipallon peliasusääntöjä vastaan. EM-kilpailuissa norjalaisten kampanja tyrmättiin täysin.

Jo vuodesta 2017 Norjan rantakäsipallonaiset ovat pyytäneet, että saisivat pukeutua peittävämpiin asuihin.

– Meidät pakotetaan pelaamaan alushousuissa, kertoo Katinka Haltvik kampanjan taustoista Dagbladetille.

29-vuotias Haltvik on ollut Norjan maajoukkueen avainpelaaja jo vuosia ja hän on totaalisen kyllästynyt tilanteeseen.

Säännöissä määritellään tarkasti jopa bikinialaosien koko, joka saa sivuilta olla korkeintaan 10 senttimetriä.

Peliasusäännöstä tekee erityisen epäreilun se, että miehet saavat pelata shortseissa ja t-paidassa. Haltvikin mukaan ero säännöissä on erittäin outo, onhan kyse samasta urheilulajista.

Kampanjalle täystyrmäys EM-kisoissa

Muutoksen tuulia näytti olleen ilmassa. Aiemmin tänä vuonna Euroopan käsipalloliitto (EHF) hyväksyi Norjan ehdotuksen sääntömuutoksista. Norjan joukkue toivoi, että uudet säännöt olisivat tulleet käyttöön jo kesän EM-kisoissa Bulgariassa, mutta toisin kävi.

Vastalauseena Norjan joukkue suunnitteli pukeutuvansa peittävämpiin asuihin EM-avauskilpailussa tiistaina. Kilpailujärjestäjät eivät tähän suostuneet.

– Meille kerrottiin ensin, että saisimme 50 euron sakot henkeä kohden jokaisessa ottelussa, mikä olisi yhteensä 50 000 kruunua (noin 4 800 euroa). Me hyväksyimme tämän, Haltvik kertoo.

Mutta sitten kisajärjestäjät esittivät uusia uhkauksia.

– Juuri ennen ottelua meitä uhkailtiin lisäsakoilla ja muilla määrittämättömillä rangaistuksilla. He sanoivat, että meidät hylättäisiin, mikäli pelaisimme peittävämmissä asuissa.

Joukkue päätti pelata niukoissa bikineissä, mutta harjoitellessa ja lämmitellessä naiset käyttivät hipster -mallista alaosaa.

Norjan käsipalloliiton puheenjohtaja Kåre Geir Lio vahvistaa, että joukkuetta uhkailtiin sakoilla ja hylkäämisellä.

– Tämä on häpeällistä ja täysin toivotonta, kommentoi Lio Dagbladetille.

Myös useat muut maat suunnittelevat vetoavansa EHF:ään sääntömuutoksen toivossa.

Asiasta uutisoi Suomessa ainakin MTV uutiset.

Kuva: Marcus Cyron/Wikimedia Commons. Rantakäsipallon EM-kilpailut 2019, Tanska – Norja.

SUOSITUIMMAT