Norppaliven sijainti paljastui – WWF joutui lopettamaan lähetyksen


WWF:n suosittu Norppalive keräsi tänä keväänä reilun kolmen viikon aikana lähes 1,2 miljoonaa katselukertaa. Valitettavasti kameran sijainti kuitenkin paljastui paikallisesti, joten WWF lopetti lähetyksen tältä vuodelta ja harkitsee kameran sijoittamista uuteen paikkaan ensi keväänä. 

Norppalivessä nähtiin kivellä köllötteleviä norppia lähes päivittäin. Lähetyksessä nähtiin vanhat tutut Pullervo ja Siiri sekä vielä nimeämättömät Phs441 ja Phs256. Ainoastaan sadepäivinä norpat viihtyivät enemmän veden alla. 

– Kulunut kevät oli Norppaliven kannalta erinomainen. Norpat köllöttelivät kivillä pitkiä aikoja rauhassa. Norppaliveen tänä vuonna asennettujen mikrofonien kautta pääsimme myös uudella tavalla Saimaan tunnelmiin, WWF:n kehityspäällikkö Justus Hyvärinen sanoo. 

WWF:n tietojen mukaan Saimaalla on tänä keväänä yleistynyt ilmiö, jossa ihmiset lähestyvät norppia kuvaamistarkoituksessa. Silminnäkijöiden mukaan ihmiset ovat lähestyneet myös Norppalivessä köllötteleviä yksilöitä niin, että nämä ovat joutuneet sukeltamaan rantakiviltä veteen piiloon.  

– Norppaliven sijainti säilyi pienen piirin tiedossa viiden vuoden ajan. Nyt näyttää, että tieto on levinnyt, Hyvärinen sanoo. 

WWF vetoaa Saimaalla liikkuviin, että norppiin jätettäisiin kiikarointietäisyys. Karvanvaihto on norpille tärkeä ja vaativa prosessi. Lämpimässä paikassa köllöttely nopeuttaa karvan vaihtumista. Karvanvaihto voi häiriintyä, jos norpat joutuvat sukeltamaan veteen liian usein ihmisten aiheuttaman häiriön vuoksi.  

– Norppalive on erinomainen vaihtoehto tarkkailla näitä upeita hylkeitä niiden luonnollisessa ympäristössä häiritsemättä niitä, WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder sanoo. 

Norppaliven tavoite on tarjota ihmisille mahdollisuus erittäin uhanalaisen lajin omakohtaiseen havainnointiin ja levittää tietoa sen kokemista uhkista. 

– Olemme pyytäneet joka vuosi Norppaliven yhteydessä Saimaalla kalastavia luopumaan norpille vaarallisesta verkkokalastuksesta. Näitä sitoumuksia kertyi tänäkin vuonna kymmeniä, joten Norppalivellä on myös konkreettinen vaikutus uhanalaisen lajin suojeluun, Rohweder sanoo.  

WWF toteutti Norppaliven yhdessä luontokuvaaja Juha Taskisen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden, Live Eyen ja Pukki Visualsin kanssa. 

SUOSITUIMMAT