Nyt myös Armi Aavikon bändikaveri ja Miss Suomi kiistää Dannyn väitteen – ”Ne olivat tyhjiä lupauksia”


Miss Suomeksi vuonna 1977 kruunattu 18-vuotias Armi Aavikko levytti samana vuonna 34-vuotiaan Ilkka ”Danny” Lipsasen kanssa kestohitin ”Tahdon olla sulle hellä”. Pari esitti lauluissaan nuoria rakastavaisia ja pian se muuttuikin todeksi.

Armi oli 17 vuoden ajan salasuhteessa Dannyn kanssa, koska Danny ei eronnut vaimostaan Liisa Lipsasesta (o.s. Seppälä).

Dannyllä ja Armilla oli myös parin vuoden ajan Finntastic-niminen yhtye Pepe Willbergin ja vuoden 1978 Miss Suomen Seija Paakkola-Kuusisen (o.s. Paakkola) kanssa. Yllä olevalla videolla nähdään pätkä lauluyhtyeen esityksestä. Videolla Armi myös kertoo itsestään sekä suhteestaan julkisuuteen ja Dannyyn.

Danny muisteli Armia Ylen Radio Suomen suuri Armi-ilta -ohjelmassa. Yllättäen hän sanoi, että olisi ollut valmis menemään Armin kanssa naimisiin sillä ehdolla, että tämä olisi jättänyt alkoholin ja luopunut ystäväpiiristään.

Armin sisko kiistää Dannyn väitteen

Armin sisko Marja-Liisa Kauranen närkästyi Dannyn väitteestä, koska on itsekin aikoinaan puhunut asiasta Dannyn kanssa.

– Minulla ei mene käsitykseen, miten voi asiaa esittää näin. Kuinka Armi odotti ja kuinka monta kertaa hänelle luvattiin, mutta lupausta ei pidetty. On ihan turha yrittää vääntää asiaa muuhun malliin. On ikävää, että annetaan sellaisia lupauksia, joita ei pystytä pitämään. Se on nimenomaan niin, että häneltä ne lupaukset ovat tulleet, Kauranen tilittää Ilta-Sanomien haastattelussa.

Kaurasen mukaan Danny oli selittänyt avioeronsa siirtämistä sillä, että halusi suojella lapsiaan. Tuolloin Armilla ei Kaurasen mukaan myöskään vielä ollut alkoholiongelmaa.

”Tyhjiä lupauksia”

Nyt myös Seija Paakkola-Kuusinen kyseenalaistaa IS:lle Dannyn version naimisiin menemisen ehdoista. Paakkola-Kuusinen kertoo olleensa hyvin läheinen Armin kanssa.

– Minua säälitti se, että Armi sai pallon jalkaan niin nuorena. Danny lupasi hänelle yhtä sun toista, mutta lupaukset haihtuivat ilmaan.

Paakkola-Kuusisen mukaan Armi odotti turhaan yhteistä perhe-elämää Dannyn kanssa.

– Allekirjoitan kaiken sen, mitä Aavikon sisko toi julkisuuteen, eli että Danny lupaili naimisiinmenoa ja lapsia, mutta koskaan niin ei ollut tapahtumassa. Ne olivat tyhjiä lupauksia.

Armin ja Dannyn salasuhde kesti vuoteen 1994 saakka. 43-vuotias Armi löydettiin kuolleena kodistaan Espoon Haukilahdessa vuonna 2002. Kuolinsyyksi todettiin keuhkokuume.

SUOSITUIMMAT