Koti Blogi Sivu 805

IS: Helsinkiläiset äidit bailasivat kapakassa, poliisi pelasti 2- ja 3 -vuotiaat lapset!

0
vauva-nukkuu-pixabay

Kansalaisten mielestä suorastaan puistattava rikos kuumentaa tunteita sosiaalisen median keskusteluissa.

Nuoret, noin 25-vuotiaat helsinkiläiset äidit, olivat lähteneet Ilta-Sanomien mukaan kapakkaan, kun menojalka vipatti. Heillä oli pieniä lapsia, kolme 2- ja 3-vuotiasta, jotka he päättivät jättää yhteistuumin kotiin.

Reissu olisi voinut jäädä paljastumatta, mutta toisen kaksivuotiaan isä oli lapsen äitiin tekstiviestiyhteydessä yön aikana ja päätteli siitä, että kaikki ei olisi kunnossa. Hän meni tarkkailemaan tilannetta talon edustalle ja päätyi tunnin päästä soittamaan poliisit. Poliisi pyysi talonmieheltä apua sisään päästäkseen. Äidit olivat bailaamassa vajaan kolme tuntia.

Kauhuskenaario osoittautui todeksi. Sisällä olivat pienet lapset pimeässä. He olivat pelokkaita ja kaksi heistä oli kastellut vuoteensa. Käräjäoikeus tuomitsi lasten äidit heitteillepanosta. Maksettavaksi molemmille tulee noin 500 euroa. Äidit olivat Ilta-Sanomien mukaan sisaruksia.

Oulussa liikkuu härski kerjäläinen – paikallinen mies kertoo pöyristyttävästä pyynnöstä

0

Oululainen mies kertoo Puskaradio Oulu Facebook-ryhmässä harvinaisen röyhkeästä kerjäläisestä. Tämä on kuulemma kaikin puolin ystävällinen, mutta vaatimukset avun tasosta ovat aivan omaa luokkaansa.

Mies on oululaismiehen mukaan tullut kaupunkiin ulkomailta. Tavoitteena olisi kuulemma päästä matkustamaan Turkuun. Oululaismies selostaa törmänneensä kerjäläiseen useampaan otteeseen ja tarina on aina sama.

Oululaismies oli viimein heltynyt ja antanut 20 euroa. Hän oli myös ajatellut, että saisi avustamisen jälkeen olla rauhassa. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä.

Kerjäläinen oli nimittäin pyytänyt lisää rahaa, eikä kyse ole mistään bussilipun hinnasta. Mies olisi halunnut huikeat 800 euroa! Tuolla rahallahan saisi jo varmaan vuokra-auton bensoineen Turun reissua varten. Lisäksi mies olisi halunnut päästä paikallisen luo suihkuun.

Helsingissä soi herätyskello kuukauden putkeen – tästä on kysymys

0

Helsingissä sijaitsevan taidemuseo Amos Rexin ikkunaan ilmestyy ensi tiistaina pieni kullanvärinen herätyskello. Kyseessä on taideteos, joka kantaa nimeä Aamuherätys. Kello pirisee koko syyskuun ajan tauotta.

Kuuluvan teoksen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta lasten syövistä.

– Lasten syövistä tiedetään edelleen liian vähän, eivätkä ne nouse riittävän usein julkiseen keskusteluun. Siksi on aika herätä asian äärelle. Ja mikäpä sopivampi hetki kuin kansainvälinen lasten syöpien tietoisuuskuukausi, selostaa Aamu Säätiön asiamies Laura Paasio.

Lasten syöpätilastot ovat surullista luettavaa. Suomessa sairastuu syöpään alle 15-vuotias lapsi joka toinen päivä. Heistä joka viides menehtyy. Lisäksi yli 60 prosenttia kärsii syövän tai syöpähoitojen aiheuttamista myöhäishaitoista, jotka kulkevat mukana koko elämän.

Aamu Säätiön tavoitteena on, että kaikki sairastuneet lapset selviäisivät ja heillä olisi myös terve aikuisuus. Säätiö kerää varoja ja kohdistaa ne lasten syöpähoidon tutkimukseen ja kehitykseen. 

Teuvo Hakkaraisesta eronnut Stephanie, 28, Seiskalle: Nolottaa!

0
Teuvo-Hakkarainen

Tuore Seiska-lehti kertoo kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen eronneen hondurasilaisesta Stephanie Orantesista. Rakastavaiset kihlautuivat helmikuussa. Seiskan kotimaastaan tavoittaman Stephanien mukaan kaksikko erosi jo toukokuussa.

28-vuotias kaunotar kertoo, ettei hän alun perin tiennyt Hakkaraisen rajuista juomatavoista. Hän toteaa miehen käyttäytyvän poliitikolle sopimattomalla tavalla.

– Hän osoittautui aivan erilaiseksi ihmiseksi, eikä minulla ole mitään yhteistä hänen kanssaan… Oikeastaan minua nolottaa, että ryhdyin suhteeseen hänen kanssaan, Stephanie vuodattaa Seiskan printtilehdessä.

Hakkarainen puolestaan kertoo lähettäneensä Stephanielle suhteen aikana ”varmaan kymppitonnin rahaa”.

Ihania keikkoja!

0

Viikko sitten Henna&Sofia keikkaili Turun Aalto yökerhossa ja seuraavana päivänä edustin Mad Crocin pisteellä Ideapark Lempäälässä. Niin ihanaa ollut päästä keikoille pitkän tauon jälkeen!! Nautin todellakin.

Mikä on sun MadCroc suosikkimaku? Mun suosikit on maitokahvi ja sokeriton.

Keikkamatskua löytää Henna&Sofia Facebook sivulta. Kiitos Turku ja Kiitos Lempäälä!

Kiti Kokkonen yllätti jälleen Instagramissa – ”Päivän pelastus!”

0
kiti-kokkonen-tanhupallo

Iki-ihanalla Tanhupallo-hahmollaan Putouksen sketsihahmokisan vuonna 2018 voittanut näyttelijä, ääninäyttelijä ja kirjailija Kiti Kokkonen hauskuuttaa säännöllisesti myös Instagramissa, jossa hänellä on lähes 110 000 seuraajaa.

Alkuviikosta seuraajat ihastelivat Kokkosen luonnonkiharaa kuontaloa, sitten naurettiin kuvalle, jossa Kokkonen ilmoittautui vapaaksi työnhakijaksi vuodelle 2048, ja nyt hämmästellään naisen uskomattoman tarkkaa brittiaksenttia.

Videolla Kokkosen sinihiuksinen brittirouva halusi tehdä tyynyjä, mutta täytteet loppuivat kesken. Niinpä hän tilasi netistä lisää täytteitä, sitten unohti tehneensä tilauksen ja osti niitä kaupastakin, ja tuli tilanneeksi niitä vielä Tampereeltakin ison säkillisen.

Fanit ottivat hauskan videon avosylin vastaan.

– 🤣🤣🤣 Oot ihan huippu! Nyt riittää täytettä! 💕

– Voihan stuffing sentään😘💖

– Aito brittikin olisi kyllä kateellinen tuosta sun aksentista 😍😂

– Voi ei Siun kaa 🤣🤣🤣🤣🤣 osaat kyl olla hauska, ihanaa ku oot 😍

– 🤣🤣 kiitos aamun nauruista. Päivän pelastus!

Katso alta Kiti Kokkosen esittämän brittirouvan tyynyntäytekaaos!

View this post on Instagram

Stuffingalert

A post shared by kitikokkonen (@kitikokkonen) on

Tässä kuvassa Kokkonen tarjoaa yrityksille vuoden 2048 heinäkuussa työmarkkinoille vapautuvaa ”nopeasti syttyvää, asiallista, huoliteltua, supertehokasta sparraajaa multitaskingiin tai muihin kansainvälisiin tweetteihin Linkdkedninissä”.

Kuvat: Instagram

Tällainen on Big Brotherin uusi kausi – asukkaina mm. jäteautonkuljettaja, vapaamuurari ja asianajaja

0

Big Brother Suomi -realitysarjan uusi tuotantokausi alkaa sunnuntaina 6.9. kello 21 suoralla Kick off -lähetyksellä, jonka aikana taloon saapuu 16 ikähaarukaltaan 21-53-vuotiasta toisilleen tuntematonta asukasta.

Nelonen mainostaa tulevaa kautta ”kaikkien aikojen BB-kaudeksi”. Sarjan alla olevalla esittelyvideolla pääohjaaja Janne Virtanen lupailee uudelle kaudelle monia muutoksia, sekä jo ensimmäiseen jaksoon ”erikoista twistiä”.

Viime kauden tapaan BB-talo sijaitsee kauppakeskus REDIn katolla, jossa eletään kameroiden valvonnan alla entisiä kausia pidempään, peräti 12 viikkoa ilman yhteyttä ulkomaailmaan.

Nelonen paljasti tiedotteessaan, että taloon on ollut tunkua, sillä kaudelle lähetettiin yli 6 000 hakemusta. Mukaan päässeet asukkaat ovat kotoisin eri puolilta Suomea ja heidän mukanaan on muun muassa jäteautonkuljettaja, asianajaja ja tuotantoinsinööri. Yksi kertoo kuuluvansa vapaamuurareihin, toinen opiskelee vapaa-aikanaan filosofiaa ja maailmankaikkeutta.

BB-talon tapahtumia seurataan myös 24/7 -palvelussa Ruudusta ja tapahtumat nähdään koosteena joka ilta Nelosella. Juontajina jatkavat vuoropäivin Alma Hätönen ja Kimmo Vehviläinen

Muitakin tuttuja kasvoja tullaan näkemään, sillä viime kauden voittaja Kristian Heiskari on lähetyksissä mukana maanantaisin, ja Radio Rockilta tuttu BB-konkari Kim Sainio on lähetysten vakiovieras lauantaisin.

BB-viikon huipentaa sunnuntaisin Nelosella kello 21 Elina Kottosen juontama lähetys REDIn aukiolta. Katsojien valitsema asukas häädetään talosta, ja hän saapuu Elinan tentattavaksi suoraan lähetykseen.

Alla näyttelijänäkin tunnetun Janne Virtasen esittely uudesta kaudesta.

Kuva: Nelonen Media

Päivitä sienitietosi Marttojen testillä!

0

Martat kutsuvat kaikki mukaan elo-syyskuun taitteessa eri puolella Suomea järjestettäviin sienitapahtumiin. Tapahtumissa opitaan tunnistamaan hyvät ruokasienet, säilömään sieniä sekä valmistamaan maukkaita sieniruokia.

Sienikausi on alkanut lupaavasti – herkku- ja punikkitatit, haperot, limanuljaskat, mustatorvisienet sekä kantarellit ovat löytäneet tiensä sienestäjien koreihin. Myös suppilovahverot ovat jo paikoitellen heränneet.

Marttojen sienineuvojat tarjoavat apua sienten tunnistamiseen perinteisenä Marttojen valtakunnallisena sienipäivänä lauantaina 29.8. Kyseessä on samalla Suomen luonnon päivä, ja se käynnistää Marttojen sieniviikon, jolloin eri puolilla Suomea toteutetaan sieniretkiä, -ruokakursseja sekä -neuvontaa.

Martat suosittelevat keräämään aina vain niitä sieniä, jotka varmuudella pystyy itse tunnistamaan. Sieniretkelle kannattaa lähteä heti, kun tunnistaa jo yhden tai muutaman varmasti syötäväksi kelpaavan sienen.

Sienet ovat suomalaista superruokaa parhaimmillaan

Sienistä puhutaan paljon niiden hyvän maun vuoksi, mutta ne ovat myös ravintoarvoltaan erinomaista syötävää. Sienet ovat kevyttä ja vähärasvaista ravintoa, ja ne sisältävät paljon kuitua ja vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita. Sienet sopivat hyvin myös useimmille erityisruokavaliota noudattaville.

Metsästä itse poimittuina sienet ovat ilmaisia ja samalla tärkeä ilmastoteko. Lisäämällä sieniä, marjoja ja kasviksia ruokavalioon vähennät ilmastokuormitusta. Metsämme tarjoavat luonnonantimia pitkälle syksyyn, aina lumen tuloon saakka. Tutustumalla Marttojen säilöntäohjeisiin, voit kokea talvellakin kesäisiä makuelämyksiä.

Testaa sienitietosi Marttojen testillä

Voit valmistautua syksyn sieniretkiin tekemällä Marttojen hauskan SIENITESTIN.

Lisätietoa ja ohjeita:

Valtakunnallisen sienipäivän tapahtumat

Lisätietoa yleisimmistä ruokasienistä

Ohjeet sienten kuivaukseen

Ohjeet sienten suolaamiseen

Lähde ja kuva: Martat

Ylin kuva valkokärpässienestä: Wikimedia Commons

Harvinainen yhteiskuva – Teemu Selänteen koko perhe poseeraa pentueen kanssa!

0
teemu-selänne-instagram

Heinäkuussa 50 vuotta täyttänyt ex-NHL-tähti Teemu Selänne sai elokuun alussa sylin täydeltä perheenlisäystä.

Perheen Stella-koira synnytti peräti 10 pentua Selänteelle merkityksellisenä päivänä. Hänen legendaarinen pelinumeronsa oli 8 ja synnytys tapahtui 8.8.

– …yllättäen oli 8.8.2020.. Kahdeksan pennun jälkeen ajattelimme, että valmista tuli – mutta silloin olisi varmaan tullut liikaa ”kaseja”, Selänne nauroi Instagramissa.

Selänteen perhe oli erittäin innoissaan Teemun kuvailemasta ”kerran elämässä” -tapahtumasta ja eilen 26.8. Sirpa Selänne julkaisi kansainvälisen koirien päivän kunniaksi Instagram Stories -osiossaan harvinaisen 16.8. otetun yhteiskuvan, jossa koko perhe poseeraa pentueen kanssa.

Kuvassa vasemmalta: Eemil, Sirpa, Leevi, Stella-emo, Teemu, Eetu ja Veera, sekä iso liuta pentuja.

Kuvat: Instagram

Mikko Alatalo avautuu avovaimonsa itsemurhasta: ”Poika löysi vaatehuoneesta”

0

Mikko Alatalon, 69, elämäkerta Hän hymyilee kuin Mikko julkaistiin tänään 27.8.

Tuomas Marjamäen kirjoittama yli 500-sivuinen perusteellinen elämäkerta 50 vuoden uran tehneestä laulajasta ja neljän vaalikauden poliitikosta on täynnä hämmentäviä ja yllättäviä tarinoita. 

– Mikon hymyä ei voi moni sietää, mutta se on aito, todisti aikoinaan Juice Leskinen, Mikko Alatalon ystävä, työtoveri ja kirjan keskeinen sivuhahmo. 

Alatalon hymy teki hänestä aikoinaan koko kansan maalaispojan, suosikkilaulajan, tv-kasvon, moninkertaisen Syksyn Sävel -voittajan ja lopulta kansanedustajan 16 vuodeksi. Alatalo on esiintynyt yleisölle puolen vuosisadan ajan ja tehnyt Harri Rinteen kanssa tai yksin yli 700 laulua. Hän on kertonut inhimillisiä tarinoita maaseudun tyhjenemisestä, muuttoliikkeestä ja kaupunkiin siirtyneiden ihmisten kohtaloista sekä laulanut vähintään yhtä paljon rakkaudesta. 

Mikko on kokenut rocktähteyden ja tuulipukukansan suosion, viihdyttänyt perheen pienimpiä Känkkäränkällä ja laulattanut väkeä Tammerkosken sillalla. Kun muut manserokkarit istuivat kapakoissa, Alatalo hiihti tuntureilla, meloi ja kiipesi Kilimanjarolle. Hän on jopa toiminut aikoinaan Tahkovuorella vakinaisena hiihdonopettajana hiihtokoulussa, jossa oli oppilaana pikkupoikana Kalle Palander.

Alatalon matkan varrelle on mahtunut menestyksen lisäksi myös paljon hetkiä, jolloin Mikko ei ole jaksanut hymyillä. Hän on selvinnyt uran aallonpohjista, talousvaikeuksista, kokemastaan pilkasta sekä kaikkein rankimmasta – avovaimo Marja Mattilan itsemurhasta keskellä pahinta lamaa.

Alatalolla ja Mattilalla oli kaksi poikaa ja avoliitto kesti 19 vuotta, kunnes Mattila teki traagisen ratkaisunsa.

”Mikon ja Marjan tähän asti vahvana pysynyt suhde oli koetuksella. Neljänkympin kriisiä potenut Mikko myöntää, että myös erosta puhuttiin yhtenä vaihtoehtona. Mikko oli aina tapaillut keikoilla muita naisia ja puhunut niistä myös Marjan kanssa, mutta nyt se lisäsi ahdistusta”, kirjassa kerrotaan.

Pariskunnan 17-vuotias Jaska löysi perjantaina 13. marraskuuta 1992 äitinsä alakerran vaatehuoneesta hirttäytyneenä. Jaska oli tuolloin kotona kahdestaan 14-vuotiaan veljensä kanssa.

Alatalo oli autossa matkalla keikalle, kun hän sai hirvittävän puhelun kännykkäänsä. Hän kertoo olleensa pitkään vihainen ja hämmentynyt, miten ei ollut osannut nähdä, kuinka masentunut ja huolissaan Mattila oli ollut.

”Mikko ei vieläkään tiedä, mikä oli lopulta Marjan motiivi lähteä oman käden kautta. Mitään viestiä hän ei jättänyt eikä ollut aiemmin sanonut mitään, mistä asian olisi voinut yksiselitteisesti tulkita”, kirjassa kerrotaan.

”Marjalla saattoi olla hylkäämisen pelko. Ehkä hän mietti, miten käy, jos koti myydään alta. Muutammeko pois yhdessä vai erikseen. Mitään sellaista en hänelle kuitenkaan sanonut,” Alatalo miettii kirjassa.

Alatalo uskoo Mattilan valinneen teolleen tarkoituksella juuri perjantai 13. päivän.

”Hän teki pitkään valmisteluja poislähtöään varten. Voisi ajatella, että omaisia satuttaa, jos itsemurhan tekevä lähtee yhtäkkiä ja jättää kaiken rempalleen, mutta tämä sattui vielä enemmän”, Alatalo kertoo.

Perheen elämä ajautui kaaokseen kyseisen perjantai-iltapäivän aikana, ja Alatalolla oli suuria vaikeuksia pitää elämänsä kasassa. Hän yritti myös pitkään salata julkisuudelta avovaimonsa oikean kuolinsyyn.

Alatalo selvisi tilanteesta läheisten avulla ja muutaman kuukauden päästä hän sai tukea Seijalta, jonka kanssa hän meni myöhemmin naimisiin, ja liitto jatkuu edelleen. Heillä on kaksi yhteistä poikaa.

Mikko-Alatalon-Vaimo
Tuomas Marjamäki: Hän hymyilee kuin Mikko (Docendo 2020), sidottu, 542 sivua. 

Ylin kuva: Wikimedia Commons