Peliarvostelu: Resident Evil Village


Olin hieman epäileväinen saatuani maistiaisia Resident Evil Villagen kylä-teemasta ja sen sisältämistä ihmissusista sekä mahdollisesta noidasta. Vertasin aikaansaannosta edeltäjään, eli Resident Evil Biohazardiin ja sen ansiokkaasti rakennettuun juonikehykseen. Yllätyin positiivisesti juonen nivoutuessa hyvin yhteen edeltäjänsä kanssa, ja vakan alta kuoriutui huippujulkaisu, jossa vampyyreilla ja ihmissusillakin on perustellusti sijansa. Hyvällä mielikuvituksella on toki myös ansionsa mukana. 

Seikkailu alkaa varsin vauhdikkaasti ja piinaavasti alun seesteisen ja vähän puuduttavankin perheidyllin jälkeen. Tällä kertaa seikkaillaan Euroopassa, eli romanialaisessa kamaluuksien runtelemassa kylässä ja sen lähiympäristössä. Kylä sijaitsee karulla vuoristoseudulla, joten lunta ja upeita vuoristomaisemia on tarjolla rutkasti. Alueelta voi löytää myös pimeitä luolia ja synkkiä linnoja, mikä tuskin tulee kenellekään yllätyksenä.

Seuraavilla treffeillä ehkä hieman vähemmän meikkiä?

Tunnelmaa, säikytyksiä ja kauhuhuvipuisto

Pelin tunnelmaa on rakennettu hienosti erilaisten näyttävien ympäristöjen sekä varsin tarkkojen yksityiskohtien avulla. Myös tarina oli omaan makuuni hienosti rytmitetty, ja se tiivisti tunnelmaa ajoittain voimakkaasti lievästä jännityksestä suoranaiseen pakokauhuun. Joillekin kauhupelien ystäville saattaa kuitenkin olla jopa pettymys, että edeltäjänsä lähes jatkuvaan tiiviiseen kauhutunnelmaan ja ahdistavuuteen ei Villagessa ylletä. Sen sijaan ne kovimmat kauhuelämykset on säästelty muutamaan huippukohtaan. Mutta ne ovat hienosti toteutettuja ja jopa suoranaista pakokauhua aiheuttavia kohtauksia.  

Village muistuttaa monella tapaa Resident Evil 4:ää, jossa oli enemmän säännöllistä kovaa toimintaa ja seikkailua. Tempo on huomattavasti suurempi kuin hidastempoisemmissa, mutta enemmän säännöllisiin kauhuelementteihin panostaneissa Resident Evil -sarjan tekeleissä. Resident Evil 4:n kohdalla on perustellusti käytetty termiä kauhuhuvipuisto, ja ainakin osittain sama pätee myös Villageen.

Village on kuitenkin sen verran vakavamielisempi, että pelisarjalle ominaista camp-huumoria nähdään suhteellisen vähän. Ennemminkin vertaisin sitä kauhunovellikokoelmaan. Toki tietynlaista synkkääkin synkempää gore-huumoria voi löytää ainakin Ethanin käsien runtelusta ja jatkuvasta näpeilleen saamisesta.

Kauppias Duke osaa ottaa rennosti

Kun haasteet koettelevat, niin apukin on lähellä

Resident Evil 4:n tapaan Villageen on löytänyt tiensä myös kauppias, joka on nimeltään Duke. Myyntimiehellä ei kuitenkaan ole pelikaimansa lihaksia ja machomeininkiä, vaan ne on korvattu laardilla ja rehevällä naurulla. Duke saattaa olla yksi kaikkien aikojen ylipainoisimmista hahmoista, joita pelimaailmassa on nähty. Villagen suurimpia mysteereitä onkin, kuinka muhkearaaminen kaveri onnistuu kulkemaan Ethanin edelle paikasta toiseen erittäin vaikeakulkuisessa maastossa. Kyseessä on kuitenkin hyvin lupsakan oloinen kaveri, vaikka hän tarjoaakin ajoittain pientä piruilua Ethanille aseiden ja tavaroiden myynnin lomassa. Duke on myös näppärä käsistään ja auttaa Ethania kehittämällä tämän aseita tai kokkaamalla ruokia Ethanin metsästämistä eläimistä.  

Duken keittiössä valmistetut ruoat ovat hyödyllisiä, koska niitä syömällä Ethanin ominaisuudet paranevat pysyvästi. Dukelle voi myös myydä eri puolille pelimaailmaa kätkettyjä aarteita. Aarteiden ja eläinten metsästäminen kannattaa, sillä niiden avulla Ethanin selviytymismahdollisuudet paranevat merkittävästi, parantaen pelikokemusta. Toki näiden jatkuva päivittäminen ei suhteellisen taitavalle pelaajalle ole välttämätöntä ainakaan regular-tasolla, vaikka siinäkin on omat haasteensa. Kovin montaa kertaa en reilun 16 tunnin läpipeluun aikana saanut Ethania hengiltä, vaikka tämän kädet ja sormiparat saivatkin vihollisilta karmeaa käsittelyä moneen otteeseen.

Ethan nuketuksen kohteena. Voi Ethanin käsiä ja sormiparkoja!

Onnistunut ja koukuttava kokonaisuus

Uutukaisen tarina on yllättävän hyvä ja siinä kiedotaan yhteen Resident Evil 7:n tarinan lisäksi myös aikaisempien julkaisujen tarinoita ja yksityiskohtia. Lopputulosta voi kutsua mielenkiintoiseksi ja yllättäväksi. Loppukohtaukset jättävät mukavasti aihioita tuleville julkaisuille, joita jään odottamaan vesi kielellä. Kokonaisuuden kruunaavat pääpahikset ovat mielenkiintoisia ja varsin suuriakin persoonia, ja ne omaavat mielikuvituksellisia erityispiirteitä, kuten niiden hallitsemat alueetkin. 

Grafiikkansa ja äänimaailmansa puolesta Village oli testatulla PlayStation 5 -alustalla erinomainen. Tahkosin pelin alusta loppuun säteenseuranta-asetus päällä, joka tiputtaa ruudunpäivitystä ajoittain jonkin verran alle 60 freimin. Tätä ei juurikaan huomannut, vaan meno oli erittäin sulavaa.

Pelistä löytyy henkeäsalpaavan upeita maisemia! Talostakin saattaa löytyä jotain henkeäsalpaavaa…

Ulkoisesti yksityiskohdat ja värit ovat erinomaisesti toteutettuja ja monipuolisia. Äänimaailma toimii sekin erinomaisesti, luoden osaltaan tunnelmaa erittäin hyvin. Rasahduksia ja narahduksia sekä muita epämääräisempiä ääniä kuuluu 3D-tehokeinoja mukavasti käyttäen. Tosin en tullut pelanneeksi peliä kuulokkeilla, joilla kokemus olisi saattanut olla kotiteatterisysteemiä parempi, mutta silläkin fiilis oli erittäin hyvä.

Kokonaisuutena Resident Evil Village oli aivan erinomainen pelikokemus ja sanoisinkin jo tässä vaiheessa Capcomin teoksen kamppailevan vakavissaan vuoden pelin arvonimestä omalla kohdallani. Suosittelen Villagea yleisesti Resident Evil -pelisarjan ystäville, ja aivan erityisesti kaikille niille, jotka pitävät kovasti kauhun ja toiminnan yhdistelmästä peleissä. Lisäksi laadukasta grafiikkaa ja äänimaailmaa arvostaville se on varmasti mieleinen.

Tähdet: 5/5

Rating: 5 out of 5.

Testialusta: PlayStation 5
Saatavuus: PlayStation 5, Xbox Series X, PlayStation 4, Xbox One, Stadia, Project Scarlett, PC/Windows
Genre: Selviytymiskauhupeli
Pelaajamäärä: 1
Ikäraja: 18
Kehittäjä: Capcom
Julkaisija: Capcom

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Naiset avautuvat Seiskalle Markus Räikkösestä: Outo saunaseikkailumme!

Pääministeri Sanna Marinista eroa tekevä Markus Räikkönen on Seiskan mukaan viettänyt ahkeraa sosiaalista elämää. Seiskalle on avautunut nainen, jonka...

Eevi Teittinen ja Teemu-rakas julkaisivat someen huolta herättäviä päivityksiä

Viime päivinä hyvinvointivalmentaja Eevi Teittinen, 34, ja hänen rakkaansa ex-vapaaottelija Teemu Packalén, 35, ovat tehneet sometileilleen huolestuttavia päivityksiä. Teemu julkaisi Instagramin...

MN: Näin paljon Susanna Penttilä on tienannut OnlyFansista neljän kuukauden aikana

Helmikuussa yrittäjä Susanna Penttilä liittyi OnlyFans-palveluun, johon hän lisää rohkeaa kuvamateriaalia, jota näkee kuukausimaksulla. 50-vuotias Susanna on tienannut edellä...

Miss Suomi -kilpailijat valittu: Transnainen, Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä…

Miss Suomi -kilpailun tämänvuotiset semifinalistit on valittu. Nimet julkistetaan vasta 7. kesäkuuta, mutta missiemo Sunneva Sjögren on antanut pientä esitietoa valituista.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje