Pelottava tilanne Huuhkajien avausottelussa – Tanskan pelaaja tuupertui kentälle

Jalkapallon EM-kisojen avausottelussa koettiin todella pelottava tilanne, kun tanskalaispelaaja menetti yllättäen tajuntansa.

Ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu noin 42 minuuttia, kun sivurajaheiton jalkoihinsa saanut Christian Eriksen kaatui nurmikolle ja lääkintähenkilökunta viittoiltiin pian paikalle.

Tanskan joukkue kerääntyi joukkuetoverinsa ympärille, ja kuvassa nähtiin lääkäreiden elvytystoimenpiteitä, jolloin muun muassa Eriksenin rintaa paineltiin.

Tilanne oli todella pelottava, monien pelätessä pahinta – paljon surullisia kasvoja näkyi katsomossa.

Kaiken huipuksi ottelun tv-osaston ohjaaja osoitti todella huonoa makua kuvaamalla tilannetta moneen otteeseen tajunnan menetyksen jälkeen.

Useiden minuuttien elvytyksen jälkeen Eriksen vietiin kentältä paareilla lippujen suojaamana.

Ensimmäinen tieto tanskalaishyökkääjän tunnelmista saatiin Reutersilta, jonka toimittaja oli nähnyt Eriksenin nostavan kättään matkalla sairaalaan. Uefa tiedotti, että Eriksenin tila on saatu vakautettua sairaalassa.

Tapahtuneen myötä Twitter täyttyi huolestuneista ihmisistä, sillä lähes 1,5 miljoonaa ihmistä tviittasi tukensa Eriksenille noin puolen tunnin aikana.

Karmea tapahtuma myös yhdisti katsojia, sillä Suomen kannattajat huusivat paikan päällä ”Christian”, johon Tanskan fanit vastasivat ”Eriksen”. Tanskalaiset antoivat raikuvat aplodit suomalaisten eleelle. Tviitti alla.

SUOSITUIMMAT

Onko tässä Erika Vikmanin uusi tyttöystävä? Katso kuva Seiskasta – kuvalinkki

Seiska kertoo saaneensa taiteilijapiireistä lukuisia vinkkejä siitä, että Erika Vikman viihtyisi läheisissä tunnelmissa toisen näyttävän kaunottaren kanssa. Kyseessä on julkkistaiteilija, jota kuvaillaan...

Maria Lund meni naimisiin! Katso upeat hääkuvat Seiskasta – kuvalinkki

Laulaja ja näyttelijä Maria Lund, 38, meni tänään naimisiin Jussi-rakkaansa kanssa. Pari vihittiin nykyisessä kotikaupungissaan Porvoon keskiaikaisessa tuomiokirkossa. Seiska...

Danny täytti 79v – 20v Helmi-ystävätär julkaisi paljon kertovan onnittelun

Danny vietti launtaina 79-vuotissyntymäpäiviään. Illalla laulajaveteraanin ystävätär Helmi Loukasmäki, 20, innostui onnittelemaan miestä julkisesti Instagramissa, vaikka on sen varmasti henkilökohtaisestikin tehnyt.

Ovatko Martina Aitolehti ja Hannu Pikkarainen sittenkin yhdessä? Kuvamateriaali synttäreiltä hämmentää faneja

Seiska uutisoi viime viikolla Martina Aitolehden ja Hannu Pikkaraisen eronneen. Syynä oli lehden mukaan se, että miehen puskista tullut raiskaussyyte oli Martinalle...

Seiska: Martina Aitolehden sekavassa erokuviossa yllättävä käänne

Seiska uutisoi viime viikolla, että pari viikkoa sitten takareisileikkauksessa ollut Martina Aitolehti, 39, on eronnut Hannu Pikkaraisesta, 37, miehen raiskaussyytteiden takia.

Ohhoh! Miss Suomi Essi Unkuri on takavuosien missin kaksoisolento – katso kuva!

Miss Suomi -finalesteille tehtiin tänä vuonna muuttumisleikki, jossa heidät stailattiin takavuosien legendaaristen missien innoittamana. Vaikka yhdennäköisyyttä on varta vasten haettu, on Miss...

IS: Kivilahtien perintöriidassa yllätyskäänne – Kaarina tyttärineen jäi maksunaisiksi

Iltasanomat uutisoi, että riita kaksi vuotta sitten menehtyneen liikemies Kari Kivilahden perinnöstä on viimein ohi. Oikeustaistelun syynä oli muun muassa se, että...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje