Peräti 72 % nuorista koki keväällä ahdistusta – ”Nuorilta ei saa leikata!”


Nuorisoalan toimijat ottavat voimakkaasti kantaa valtiovarainministeriön budjettiesitykseen nuorisotyön vuosittaisesta valtionrahoituksesta, josta esitettiin leikattavaksi lähes kolmasosa.

Esitetty leikkaus kohdistuu rahapelituotoista maksettaviin määrärahoihin, jotka ovat vähentyneet ennustettua enemmän koronatilanteen johdosta. Mikäli leikkaukset toteutuisivat, ne näivettäisivät nuorisoalan toimintoja merkittävästi, toteaa Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin tiedotteessaan, jonka otsikossa lukee: ”Nuorilta ei saa leikata!”

Nuorisoalan toimijoiden mukaan nuorten hyvinvointi tarvitsee vaikeana aikana leikkausten sijaan enemmän tukea kuin koskaan. Keväällä tehdyn #mpkorona-kyselyn mukaan esimerkiksi 72 % vastanneista 13-19-vuotiaista nuorista koki ahdistusta, 64 % yksinäisyyttä, ja yli puolella vastaajista oli ongelmia jaksamisen ja koulunkäynnin suhteen. Erityisen huolestuttavaa oli, että huolia tai ongelmia kokeneista nuorista 13 prosenttia ilmoitti itsetuhoisista ajatuksista.

Nuorisoalan toimijat vaativat Suomen hallitusta kääntämään suunnan ja perumaan kohtalokkaan esityksen. Nuorisoalan mukaan Suomen on uskallettava nostaa nuorten sukupolvien etu muiden edelle ja panostettava valtion taloudessa nuorille suunnattuihin palveluihin ja toimintaan.

Nuorisoalan toimijat kertoivat torstaina alkaneessa somekampanjassa, miltä Suomi näyttäisi ilman nuorisotyötä:

– Ilman etsivän nuorisotyön ja työpajojen ammattilaisia yli 34 000 nuorta jäisi ilman tukea.

– Me Stadin etsivät ohjaamme vuodessa yli 400 nuorta vuodessa mm. toimintoihin, joista nyt ollaan leikkaamassa.

– Jos Partiota ei olisi, jäisi viikottain yli 5 000 harrastusryhmää kokoontumatta ympäri Suomen.

– Turvataan nuorisojärjestöjen edellytyksen ja nuorten vaikuttamismahdollisuudet tulevaisuudessa.

Lisää väläyksiä Suomesta ilman nuorisotyötä löytää mm. Instagramista ja Twitteristä aihetunnisteella #suomiilmannuorisotyötä.

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT