Roope Salminen välien tuhoutumisesta äitiinsä Minna Turuseen: ”Mun on isänä vaikea kuvitella sellaista tilannetta”


Viihteen monitoimimies Roope Salminen on aloittanut uuden Kolme käännekohtaa -podcastin, jossa hän haastattelee julkisuuden henkilöitä elämän suuntaa muuttaneista tilanteista.

Salminen täräyttää heti sarjan esittelyjakson alussa olevansa alkoholisti. Kun varsinaisen ensimmäisen jakson vieraana oleva juontaja Veronica Verho kertoo vanhempiensa erosta ollessaan ala-asteella ja miten se hankaloitti hänen elämäänsä, Salminen avautuu vaikeista väleistään biologisen äitinsä näyttelijä Minna Turusen kanssa.

– Mulla on oman biologisen äitini kanssa sellainen tilanne, että meidän välit ei myöskään ole maailman ehkä yksinkertaisimmat, Salminen sanoo.

Salminen ei ole vuosiin ollut tekemisissä Turusen kanssa. Hän sanoo, että ”narratiivi”, jolla Turunen on esittänyt välirikon syyt, ahdistaa häntä suuresti. Salmisen mukaan Turunen on antanut ymmärtää, että hän olisi hylännyt äitinsä.

– Joko hän itse uskoo siihen tai sitten hän vaan sanoo niin ulos päin, että hänen lapsensa on hylännyt hänet, Salminen pohtii.

Salminen sanoo käsitelleensä asiaa terapiassakin.

– Ajattelen, että jos vanhempana ajaa sen vanhemman ja lapsen välisen suhteen sellaiseen tilaan, että se menee rikki, niin kyllä se vastuu sillä vanhemmalla on.

Salminen on aiemmin sanonut, ettei saanut vastausta viimeiseen sähköpostiviestiinsä.

– Mun on ehkä isänä vaikea kuvitella sellaista tilannetta, missä mun lapsi tekisi jotain sellaista, että en pitäisi häneen yhteyttä ja toteisin vaan myöhemmin, että ”lapsi sinä hylkäsit minut”. Se tuntuu vaan tosi, tosi kaukaiselta ajatukselta.

Salminen on asunut lapsesta lähtien isänsä Eppu Salmisen ja tämän ex-puolison Riitta Havukaisen kanssa.

Seiska on julkaissut viime vuosina karuja uutisia Minna Turusen päihde- ja maksuongelmista.

Turunen kertoi oman versionsa muun muassa vuonna 2017, kun hänen avustajana toiminut mies tapasi Salmisen ja antoi tämän lukea lääkärinlausunnot aivovammasta, jonka Turunen sai entisen miesystävänsä väkivallan seurauksena.

– Aluksi Roope ei uskonut, että olen sairas. Hän luuli, että valehtelen. Nähtyään lääkärinlausunnot hän uskoi, mutta katkaisi muutaman viestin jälkeen välit kokonaan, Turunen sanoi Seiskalle.

Roope Salmisen Kolme käännekohtaa -podcast on kuunneltavissa Spotifyssa.

Alla yksi Seiskan kansikuvaotsikoista pojan ja biologisen äitinsä vaikeasta suhteesta.

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje