Ruokkisitko sinä lapsesi lainarahalla?


Lähes joka neljäs AMK-opiskelija on perheellinen, selviää 30.9. julkaistusta  Eurostudent VII – Opiskelijatutkimus 2019 -raportista.

Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry korostaa, että tämä noin 40 000 opiskelijaa ei ole marginaaliryhmä, vaan valtava joukko opiskelijoita ja erilaisia elämäntilanteita.

Perheelliset opiskelijat hyödyntävät opintotukea heikommin kuin muut opiskelijaryhmät ja vain 15 % heistä saa opintotuen huoltajakorotusta. Voisiko tästä siis päätellä, että perheelliset opiskelijat eivät tarvitse opintososiaalisia etuja, SAMOK ihmettelee.

Perheellisen opiskelijan keskimääräiset menot kuukaudessa ovat noin 600 euroa suuremmat kuin ei-perheellisellä  opiskelijalla. Huoltajakorotus, joka on 100,99 euroa, ei SAMOKin mukaan kata alkuunkaan tätä eroa. Tuen riittämättömyyden vuoksi perheellisillä opiskelijoilla on suurempi taloudellinen paine työntekoon kuin muilla opiskelijaryhmillä. Ne perheellisistä opiskelijoista jotka ottavat opintolainaa, ottavat sen useimmiten päivittäisten kulujen kattamiseen ja perustelevat valintaansa muun muassa opintotuen riittämättömyydellä.

Opintojen aikainen työssäkäynti on suurin syy opintojen viivästymiseen myös perheellisillä opiskelijoilla. Verrattaessa muihin opiskelijaryhmiin, perheellisillä työssäkäyvillä on viikossa vähiten aikaa käytettävissä opiskeluun ja tämä voi näkyä esimerkiksi opintomenestyksessä ja jaksamisessa.

Väestöliiton Kestävän väestönkehityksen Suomi -raportti sisältää kymmenen suositusta väestönkasvun turvaamiseksi. Yksi niistä on se, että opiskelijoiden mahdollisuuksia lapsen saamiseen tulisi parantaa ja perheellistymiseen kannustavia tukijärjestelmiä tulisi kehittää. 

-Jos halutaan oikeasti, että opiskelijat voisivat perustaa perheen ja että heillä olisi resursseja valmistua hyvinvoivina ja ajallaan, tulisi panostaa niiden rakenteiden purkamiseen, jotka estävät perhearjen yhdistämisen päätoimiseen opiskeluun, SAMOK jyrisee tiedotteessaan.

SAMOK jatkaa, että koulutuksen tulisi olla joustavaa ja tarjota opiskelijoille mahdollisuuden pysyä mukana, vaikka kotona olisi esimerkiksi sairas lapsi.

– Opintoja suunnitellessa on vääryys ajatella, että opiskelija voi aina joustaa, koska näin ei tosiasiallisesti ole. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalojen opiskelija voi joutua suorittamaan palkatonta kolmivuoroharjoittelua useita kuukausia opintojen aikana, jolloin perheellisen opiskelijan tukiverkoilla on suuri merkitys. Kaikilla ei kuitenkaan ole sellaista tukiverkkoa, joka ottaisi kopin, tiedotteessa sanotaan.

SAMOK peräänkuuluttaa erilaisia joustavan päivähoidon malleja tukemaan täysipäiväistä opiskelua.

– Myös päivähoito-oikeuden tulisi olla joustavampaa. Toimeentulokeskustelun junnatessa siinä, että nostetaanko huoltajakorotusta muutamalla kympillä vai ei,  ei puututa siihen tosiasialliseen ongelmaan, että opintorahan suuruus on kaikilla opiskelijoilla riittämätön. 

Poikkeusaikana ongelmat opiskelun ja perheen yhdistämisessä ovat kasvaneet entisestään. Tilanne ilmeni SAMOKin teettämässä etäopiskelukyselyssä, jonka avoimissa vastauksissa nousivat esille perhearjen, mahdollisen työn ja opiskelun yhdistämisen haasteet. Perheellisenä opiskelijana oleminen on ollut tänä keväänä erityisen kuluttavaa ja tarjonnut uupumukselle kasvualustan.  

– Kun yrittää olla täyspäiväisesti sekä vanhempi että opiskelija, on vain jatkuvasti riittämätön olo. Omaa vapaa-aikaa ei juuri ole, vaan joka käänteessä pitäisi tehdä jotain tärkeää, vastaa perheellinen opiskelija etäopiskelukyselyssä.

SAMOKin tiedotteen mukaan nyt tarvitaan synnytystalkoo-puheiden sijaan konkreettisia parannuksia opiskelijoiden toimeentuloon ja tukipalveluihin.

– Ruokkisitko sinä lapsesi lainarahalla? tiedotteessa kysytään.

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT