Ruotsin koronatilanne näyttää nyt valoisammalta kuin Suomen


Ruotsissa koronatilanne on ollut koko pandemian ajan huomattavasti huonompi kuin Suomessa. Maan synkistä tilastoista on uutisoitu jatkuvasti ja tilanne on ollut Euroopan mittakaavassa yksi vaikeimmista.

Hiljattain asiassa on kuitenkin tapahtunut käänne. Heinäkuussa Ruotsin ilmaantuvuusluku on ensimmäistä kertaa matalampi kuin Suomen.

Ruotsissa on nyt itseasiassa vähemmän tartuntoja, kuin missään sen naapurimaassa. Helsingin Sanomien datan mukaan Ruotsin ilmaantuvuusluku oli sunnuntaina 36,1. Suomessa kyseinen luku puolestaan oli 47,3, Norjassa 48,1 ja Tanskassa 110,2.

Ilmaantuvuus tarkoittaa tartuntojen määrää 14 vuorokauden aikana 100 000 ihmistä kohti.

Testausten määrä saattaa selittää eroja

Uumajan yliopiston virologian professorin Fredrik Elghin mukaan tilastojen eroja voi selittää erot testausten määrässä, kertoo Iltalehti. Elgh ei usko, että tilanne Ruotsissa on välttämättä merkittävästi parempi, vaan hänen mukaansa Suomen, Norjan ja Ruotsin ilmaantuvuusluvut ovat suunnilleen sama asia.

Tanskassa tehdään Elghin mukaan huomattavasti enemmän testejä, mikä voi osaltaan selittää suurempaa ilmaantuvuuslukua. Toisaalta leviävä deltamuunnos huolestuttaa. Siksi Ruotsissakaan ei voida vielä riemuita parantuneesta koronatilanteesta.

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Vesa Keskinen kauppaa omaisuuttaan netissä – katso kuvat

Nettiin on ilmestynyt myynti-ilmoitus, jonka takana on itse Vesa Keskinen. Kaikkien tuntema kyläkauppias kaupittelee Nettiauto-sivustolla Ferrariaan. Ökyauton hintapyyntö on...

Riitta Väisäsen kohuesiintyminen: Nyt puhuu haastattelija! Seiska: ”En ikinä unohda”

Riitta Väisäsen esiintyminen viimeisimmässä Ylen Perjantai -ohjelmassa on herättänyt laajalti huomiota. Konkarijuontaja puhui sen verran vauhdikkaasti, että jotkut ovat kuvailleet olemusta jopa...

IL: Saija Varjuksen hääsuunnitelmat jäihin: ”Nyt riitti!”

Saija Varjus kertoo tuoreessa Iltalehden haastattelussa kuulumisistaan. Legendaarinen tangokuningatar yllättää kertomalla hääsuunnitelmiensa peruuntumisesta. – Olen päättänyt, että nyt riitti....

Uskoisitko, että Eini on 62-vuotias? Katso tuore kuva!

Discokuningatar Eini (oik. Eini Pajumäki), 62, lisäsi eilen sometililleen kuvan upeista maisemista Gran Canarialta. Julkaistun tekstissä Eini kertoi muun...

Johanna Tukiaisen ulostulo loksauttaa leuat! ”Onpa otsaa!”

Johanna Tukiainen menetti hiljattain lapsensa huoltajuuden ja sai sen jälkeen tuomion törkeästä lapsikaappauksesta. Tuksu ei tunnu löytävän itsestään syytä...

Seiska: Apeasti päättyi Susanna Laineen ja Petri Nygårdin lemmenloma – kuvalinkki

Juontaja ja näyttelijä Susanna Laine, 41, ja rääväsuinen räppäri Petri Nygård, 47, olivat Dubain lämmössä lähes kolme viikkoa. Väsähtänyt...

Surullinen uutinen Olli Hermanin perheeltä

Reckless Love -yhtyeen laulajan Olli Hermanin, 39, puoliso Tytti kertoi ikävän uutisen, nimittäin heidän perheen kissa on kuollut. Tytti...

Seiska: Kaija Koo ja ex-mies bongattiin yllättävissä puuhissa

Kaija Koon uutisoitiin viime keväänä eronneen yllättäen avopuolisostaan. Liikemies muutti uuteen osoitteeseen ja laulaja jäi asumaan pariskunnan entiseen yhteiseen kotiin.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje