Sampo Kaulanen sai pysäyttävän diagnoosin


Sampo Kaulanen kertoi Instagramin stories-osiossa saaneensa pysäyttävän diagnoosin. Julkkisyrittäjä hakeutui tällä viikolla lääkäriin vatsakipujen ja kuumeen vuoksi. Vastaanotolla syyksi todettiin todennäköinen divertikuliitti.

Kyseessä on suolen umpipussitauti, jossa paksusuolen seinämään on muodostunut pullistumia. Ne syntyvät vähitellen suolen sisällä olevan paineen seurauksena. Painetta ja umpipussien muodostumista lisäävät ummetustaipumus ja vähäkuituinen ruoka. Pullistumien syntyminen on todennäköisempää iän karttuessa.

Nyt Sampo on kertonut tilanteestaan tarkemmin Iltalehdelle.

– Vähän on veto pois. Tässä makoilen ja alavatsa on kipeänä. Mutta on se parempi kuin eilen, kahta eri antibioottia tällä hetkellä syövä Sampo kuvailee Iltalehdelle.

Paranemisen pitäisi kestää vain muutaman päivän. Myöhemmin suoli tähystetään ja varmistetaan, ettei oireiden syy ole esimerkiksi kasvain. Sampo toteaa, että tilanne on saanut hänet ajattelemaan itsestä huolehtimisen tärkeyttä.

– Terveen olotilan kanssa ei aina muista arvostaa sitä, että pystyy tekemään kaikkea, eikä mihinkään kolota. Sitä pitää jotenkin itsestäänselvyytenä. Vaikka ei tämä mikään kuoleman tauti ole, kyllähän sen huomaa, kuinka heikoilla jäillä tässä kuitenkin on. Ne ovat kuitenkin pieniä valintoja, miten voisi parantaa omaa terveyttään, Sampo muotoilee Iltalehdelle.

SUOSITUIMMAT