Seiska: Entinen Kiinteistökuningatar Kaisa Liski jätti lähes vuoden vuokrat maksamatta – vuorossa muutto tai häätö


Kaisa Liski, 54, tuli tunnetuksi tv-katsojille menestyneenä kiinteistökuningattarena, mutta ura kääntyi alamäkeen sen jälkeen, kun hän lähti Uudenmaan Viva Oy:stä vuonna 2016 ja perusti työsopimuksensa vastaisesti oman yrityksen mukanaan useita Vivan välittäjiä.

Tuomio kiinteistöbisneksestä

Liski sai käräjäoikeudessa 660 000 euron vahingonkorvaustuomion sopimusrikkeistä ja maksamattomista veloista, mutta valitti siitä korkeampiin oikeusasteisiin. Riita jatkui aina tähän kevääseen saakka, kunnes korkein oikeus piti maaliskuussa voimassa hovioikeuden tuomion ja Liski joutuu maksamaan Vivalle lähes 600 000 euron korvaukset.

Uran vaihto, uusi tuomio

Kiinteistöuransa jälkeen Liski perusti Riihimäelle kahvila-ravintolan, jonka hän sanoi menestyneen hienosti ja että yrityksen taloudellinen tilanne oli hyvä. Liski kertoi palkanneensa lisää henkilökuntaa ja että hän oli hurmannut ruoillaan jopa presidentin.

– Kassler-reseptiänihän on tarjoiltu ihan valtionpäämiehille, esimerkiksi Ahtisaaren perheelle, Kaisa kertoi Seiskalle.

Nyt Seiska kuitenkin paljastaa ikäviä yksityiskohtia yrityksestä. Kahvila-ravintolalle on nimittäin annettu 12.5. vuokraveloista Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa yksipuolinen velkomuspäätös, jossa on vain kaksi vaihtoehtoa, muutto tai häätö. Tuomioon ei ole valituslupaa.

Tuomion mukaan Liski on jättänyt maksamatta kiinteistön vuokrat lähes vuoden ajalta, jolloin Riihimäen kaupungin alaisuudessa toimivalta vuokranantajalta on jäänyt saamatta 43 609 euron vuokratulot. Liskin yhtiö tuomittiin maksamaan korkosaatavineen yhteensä 46 244 euroa Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:lle.

Seiska on nähnyt oikeuden päätöksen, jonka mukaan vuokrasopimus on purettu. Jos yritys ei mutta ravintolatilasta heti, se häädetään.

Ravintola oli Seiskan mukaan vielä eilen toiminnassa. Yhtiö on vaihtanut nimeään tänä keväänä Kaisa Liski Oy:stä Riihimäen Kahvila Ravintola Oy:ksi. Seiskan mukaan yrityksen vanhalla nimellä on käräjäoikeudessa vireillä myös kaksi muuta velkomushakemusta. Uudella yritykselläkin on jo yksi velkomushakemus.

Liskin yritys teki ensimmäisensä toimintavuotenaan vuonna 2020 tappiota 41 343 euroa 147 000 liikevaihdolla.

Tuomio riidasta Riihimäen kaupunkia vastaan

Vuonna 2020 Liski joutui oikeuteen myös Riihimäen kaupunkia vastaan. Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi hänet maksamaan Riihimäen kaupungille 25 900 euron sopimussakon tonttikaupan ehtojen rikkomisesta. Oikeuden mukaan hän oli aloittanut rakentamisen hankkimalleen tontille liian aikaisin, sopimuksen vastaisesti. Päätöksestä on valitettu hovioikeuteen.

Paluu kiinteistönvälitykseen ja ja ravintolabisneksen laajentaminen

Helmikuussa Liski vahvisti Aamupostille palanneensa jälleen kiinteistöbisnekseen. Hän toimii välittäjänä useissa kohteissa, joista arvokkaimmat ovat Janakkalassa Sääjärven rannalle Kyläniemeen juhannukseksi valmistuvat kaksi lomahuvilaa, joiden yksikköhinnat ovat hulppeat 845 000 ja 840 000 euroa.

– Olen taitava ja pitkän linjan osaaja kiinteistövälityksessä. Osaamiseni menisi hukkaan, jos lopettaisin, Liski totesi Aamupostille paluustaan kiinteistöbisnekseen.

Liski lisäsi aikovansa myös laajentaa ravintolabisnestään perustamalla Riihimäelle toisenkin ravintolan.

Alla Liskin uusimmat myyntikohteet.

Lähteet: Seiska, Aamuposti

Kuvat: Instagram

SUOSITUIMMAT