Seiska: Johanna Tukiainen ilmoitti koiransa karanneeksi – löytyi hihnan päästä


Seiska tietää kertoa, että Johanna Tukiaisen juhannussunnuntai sujui vähemmän mukavissa merkeissä. Kohukaunotar oli unohtanut Bella-koiransa Loviisassa sijaitsevan K-Marketin eteen asioidessaan kaupassa.

Ruotsissa asuva Johanna oli ollut viettämässä juhannusta ex-avomiehensä Veijon luona. Kaupassa asioineiden mukaan koira oli ollut hihnaan kytkettynä 30 asteen helteessä yli tunnin ajan. Lopulta Bella oli toimitettu kissataloon kaupan mentyä kiinni.

Samaan aikaan Johanna oli ilmoittanut koiransa karanneeksi Facebookin Karanneet-ryhmässä.

– Unohdin koiran ihan vahingossa ruokakaupan eteen, sillä keskustelin lakimieheni kanssa vakavista asioista. Kotona sitten huomasin, että koira ei ollutkaan mukana. Soitin poliisille ja sieltä ohjattiin laittamaan ilmoitus Karkurit-ryhmään. Haluan kuitenkin korostaa, ettei tuolloin porottanut aurinko. Veijo haki koiran kotiin, Seiskan tavoittama Johanna selostaa.

SUOSITUIMMAT